Kisaturistina

Kilpaileminen ei ole pelkästään mukavaa, se on koukuttavaa ja tavattoman kallista. Kilpailemiseen höyrähtänyt siirtää tieltään vaikka vuorijonoja mahdolistaakseen kaksi minuuttia este-tai kouluradalla. Kisaturistina on aikaa tarkkailla ympäristöään. Korpikylän Spring Tour tarjosi sekä mahtavat puitteet että hienon sään bongaukselle. 

Jokaisen huolitellun ratsukon takana on lukematon määrä työtunteja ja toisinaan karvaita pettymyksiä. Kauniisiin huopiiin ja korvahuppuihin kuorrutetut hevoset edustavat sitä, mitä mitä kisoissa haluammekin nähdä. Todellisuus kotitallilla on kuorrutettu usein ihan siihen itseensä. Kun hevonen on kisakunnossa ja elämä hymyilee, emme muistele puolentoista vuoden takaista jännevammaa, hajonneita aitoja tai kuran kovettamia loimia.  Hieno rata kuittaa kaksi tuntia kestäneen hevosenlastausoperaation. Ruusukkeen liukkaat nauhat vilistävät ihanasti sormien läpi. Ei haittaa, vaikka hevosen hampaanjäljet edelleen kuumottavat käsivarressa. 

Hevosharrastus muuttaa ihmistä. Tärkeysjärjestyksemme muuttuu. Zalandon sivuilla on kätevä nappi, jolla voin määrittää selailtavien ostosten maksimihinnan. Sellaista ei tunnu hevosasioissa olevan. Hevonen tekee nykyihmisestä myös primitiivisemmän. Minusta ei ole lankaan outoa tuoda hevosen kuumemittaria kotiin, jos oma on mennyt rikki. Työkaverit tuskin ajattelisivat samoin. Jos hevonen on saatava koppiin, voin hyvin halkaista houkuttimeksi tarkoitetun omenan hampaillani –sittenkin, jos omena on pyörinyt pitkin turvekuivitettua trailerinpohjaa. 

Jaakko Saariluoman keikka Sibelius-talossa meinasi uhkaavasti jääädä kisakiireiden takia haaveeksi. Jostain syystä vaatteiden vaihtaminen ratsastuskisojen parkkipaikalla tuntui ihan luontevalta. Ovatko alusvaatteet lopulta bikineitä kummemmat? Kampa unohtui kotiin ja kaksi sekuntia harkitsin lainaavani kaverin hevosen harjaa räjähtäneen kuontaloni taltuttamiseksi. Puoli litraa vettä suoraan päähän ja nuttura ajoivat onneksi saman asian. Saavuimme paikalle neljä minuuttia ennen esityksen alkua. 

Vaan mahtuu elämään muutakin. Kävin katsomassa viime viikolla asuntoa. Se ei tuntunut samalta kuin jos olisin käynyt katsomassa vaikka uutta hevosta. Asunnon katsominen ei vain herätä mitään suuria intohimoja. Jossainhan ihmisen on asuttava! Ehkä olen vain liian väsynyt innostumaan.

Onneksi kesäloma on ihan pian täällä. Onnea kaikille koulunsa päättäneille!

Sonjan ottamia kuvia

Maailma on kova

Pieni Nalluri näki tänään maailmaa ja hintana on kuskilla kämmenen kokoinen mustelma lonkassa. Viisaammat kuiskivat, että ehkä ei kannata lähteä vielä kisakarkeloihin, mutta en ole pahoillani. Meille 70 cm isolla kentällä ja pitkillä teillä oli ihan kelposuoritus. Perusradalta saimme 0vp ja uusinnassakin putosi vain yksi, minkä kyllä otan omaan piikkiin.Kamera ei valitettavasti tarkentanut videota.

Laukat eivät oikein vaihtuneet ja paikkaikin osui vain välillä, mutta pääsääntöisesti heppa oli ihan kuulolla ja oli kiva ratsastaa.

Jälki-ilmoittauduin toiseen luokkaan ja sen suhteen myönnän, että se oli typerää. Hevonen kuumui jo verryttelyssä ja puhkui kuin raivohärkä. Lopputuloksena siitä hävisi jarrut ja ratti.neljän laukan linja oli meille liian vaikea ja siihen tulimme sellaisella hasardihypyllä, että en kyllä ollut enää laskeutumisessa kartalla. Oikeasti olisi pitänyt lähteä oikealle, mutta Nallen mielestä vasemmalle. Lopputuloksen nalle jatkoi yksin sinne vasemmalle :D

Kiitos kuvasta Sonjalle!

Aina ei voi voittaa. Aina ei myöskään pääse maaliin. Mutta Nalle oli silti kaikkein kaunein ;) Sinelmä kankussa muistuttaa virheistä ja kyllä niistä toki opitaankin. Nyt jurnutetaan taas koulua joku tovi ja kesällä palataan katsastamaan kiskenttiä. Toivottavasti ei enää ihan näin lähietäisyydeltä ;D

Hyppyjä

Vähään pitää olla tyytyväinen. Päästiin ensimmäistä kertaa kuukausiin hyppäämään pientä, neljän esteen rataa. Ensimmäisen linjan kanssa meinasi kyllä tulla tenkkapoo, kun yli-innokas ratsuni pisti pään tanaan ja puhtaasti ryösti kolmen laukan välissä ainakin kymmenen kertaa. Siitäkin selvittiin lopulta kohtalaisesti. Muutenkin pienille esteille Nalle etenee ilman mitään järkeä. Pistin sarjan b-osan ihan esteen kokoiseksi ja sarjalle hevonen jarruttikin ihan omatoimisesti.

Kyllä esteratsastus on parasta. Nalle on ehdottomasti vaikein hevonen, jonka selässä olen ikinä istunut, mutta kun oppii iloitsemaan pienistä onnistumisista, niin ratsastus voi silti olla ihan mukavaa.



Osaisiko joku muuten vinkata meille hyppykuolainta. Tänään kokeilin suoraa kumikuolainta eikä sekään oikein ole hyvä. Nivelellä hevonen on hieman liian vahva innostuessaan.  Ehdotuksia otetaan vastaan.

(Vessa)hädässä ystävä tunnetaan

Oma Nallurini ei ole tallin suosikkiratsu. Useimmat eivät suin surminkaan istuisi sen kyytiin, eikä heitä voi oikeastaan syyttää. Heppa on yhtä aikaa  yliherkkä, vahva ja vauhdikas. Nalle myös suuttuu, jos hänen mielihalujaan ei ymmärretä. Pahinta kuitenkin on hillitön vauhdinhimo, jota on kirjaimellisesti vaikea suitsia. Ja niillä harvoilla, jotka silloin tällöin suostuvat auttamaan liikutuksessa, on ikävä kyllä omakin elämä.

Niinpä vaivalla läpiratsastettu hevonen jäi omistajan Tallinnan matkan takia seisomaan kahdeksi päiväksi tarhaansa. Sunnuntaina paluu ratsaille johti sellaiseen taistoon, että kotvalleen en meinannut sängystä päästä. Hevonen toimi lopulta kyllä kiitettävästi, mutta puolitoista tuntia pommilla ratsastusta teki omistajasta lähes invalidin.

Tosin sillä tosiseikalla saattoi olla osuutta asiaan, että olin kärvistellyt pari viikkoa elämäni kamalimmassa virustaudissa ja kaikessa heikkoudessani onnistuin nappaamaan vielä jonkin sortin vatsataudin tähän alkuviikkoon. Naama vihreänä tuumasin, että nyt saan varmaan taas kaiken toivon heittää. Puoli kuolleeksi väsytetty heppani kerää itseensä varmasti sairaslomani aikana iloisen annoksen idioottikaasua, niin että sen rinnalla noroviruskin on kiva kuin päivä huvipuistossa.

Mutta joskus voi ilokseen arvata väärin. Tähti otsallaan ja kaanonissa hyräilevän kuoron saattelemana hän laskeutui siiviltään suoraan Nalbertin satulaan. Tuhma Nalle ei olisi tahtonut taipua, mutta enkelin hermoilla hän juoksutti ja ratsasti tuota ilmestyskirjan petoa niin, että tänään kun kuihtuneena toipilaana kipusin ratsuni selkään, se oli ihan yhtä kiltti kuin sunnuntaina lopetellessani puolentoista tunnin superurakkaani

Hurraa Iina ja kiitos!

Tänään sain myös pitkästä aikaa vähän videota. Ratsastin alkuverkat maneesissa gramaneilla ja innostuin peräti hyppäämään pari kavalettia -koulusatulalla tietysti. Tarkoitus oli ottaa ulkona enemmän kuvaa ja videota, mutta kamerasta loppui akku. Tässä kuitenkin jotain.

 
Perjantaina päästään taas Sepon valmennukseen ja eihän sitä tiedä, jos helatorstaina kiidetään ensimmäisissä oikeissa kisoissa. Elämä tosiaan on yllättävää.