13 vuotta

Oliveria luullaan usein vieläkin pentukoiraksi. Se on reipas, iloinen ja söpö. Joskus sitä itsekin unohtaa,  miten vanha koira se lopulta on. Toukokuussa mittariin kilahti 13-vuotta. Moni sanoo, että Oliver elää vielä varmasti vaikka kunka kauan, koska se on niin pirteä. Itse en olisi enää niin varma.

Rhodoksella elokuussa 2002

Oliver tuli minulle Rhodos Animal welfare organisaation kautta. Se oli löydetty vanhasta kaupungista harhailemasta ilman emoa selvästi alle luovutusikäisenä. Ollin on arvioitu syntyneen siis toukokuussa. Yhdessä ehdittiinkin asua maailmalla parisen vuotta, kun kotimaa opiskeluineen alkoi jälleen houkuttaa.

Suomeen Oliver sopeutui hienosti. Etenkin täällä Kuhmoisissa se viihtyy hyvin. Jos olen reissussa, on koira saanut olla hoidossa tutun pariskunnan luona. Tallilla on aina rapsuttavia käsiä, kivoja hajuja sekä Turri, jonka kanssa juokseminen on ihan parasta. Vanhuuden huomaa vasta kotona, jossa Olli nukkuu nykyisin melkein koko ajan. Kaksi vuotta sitten se läpikävi myös aika suuren leikkauksen, kun virtsakivet alkoivat vaivata. Tuolloin aloitettiin myös sydänlääkitys.

Nuo viheliäiset virtsakivet alkoivat jälleen vaivata sunnuntai-iltana. 13-vuotias sydänvikainen ei enää kestä leikkausta ja rauhoituskin oli riski. Onneksi Kuhmoisten elänlääkäri otti koiran nopeasti vastaan maanantaina ja rakko saatiin huuhdeltua. Eilinen päivä jännitettiin, palaako hurtta enää voimiinsa, mutta tänään Oliver oli onneksi virkeämpi kuin aikoihin. Reilun 200 euron lasku ei harmita, jos sillä saatiin tälle hienolle koiralle vähänkin lisäaikaa.

Kyllä näissä koiravanhuksissa on sitä jotakin. Ne tietävät arvonsa, mutta ovat samalla tavattoman viisaita ja nöyriä. Melkein puolet elämästään kun saa tassutella menemään näin hienon ystävän kanssa, ei voi kuin kiittää jokaisesta vuodesta. Yhdessä on asuttu kolmessa valtiossa, jouduttu ryöstetyiksi, juostu kiireessä lentokoneeseen  ja jouduttu kerran melkein asunnottomiksikin. Oliver on kuunnellut kärsivällisesti kaikki kiukustumiseni ja tapittanut pyöreillä silmillään, kun olen hikihatussa etsinyt töiä. Vaaleaan turkkiin on surtu useampi ero, hevosen menetys tai läheisen poismeno. Eikä Oliver paljon kiitokseksi halua. Ulkona on kiva nuuhkia rauhassa, mitä naapurin koiralla oli asiaa. Aamiaslautasen nuoleminen on myös kivaa; varsinkin, jos emäntä on syönyt pekonia.

Toivon todella, ettei tämä kesä jäisi viimeiseksi, mutta kunnon mukaan mennään. Vanha ystävä ansaitsee joka tapauksessa arvokkaan lopun. Terveisiä kaikille Oliverin tutuille!