Kuvakuulumiset

Niin paljon aina ehtii tapahtua enkä millään ole jaksanut päivitellä kuulumisia. Meillä on edelleen haussa Pekalle sopiva hevonen, jolla itsekin voisin ratsastella jonkin verran. Puolisen vuotta meillä asustanut täykkäritamma Dina on opettanut Pekalle tosi paljon ja ollut muutenkin oivallinen maastokaveri Ronja-ponille. Nyt Dinan kilometrit taitavat kyllä olla täynnä ja  sen on aika luovuttaa ratsun hommat nuoremmille ja terveemmille.
 

Pekka on muuten aloittanut keväällä Salpauksessa kengittäjiksi haluavien monimuotokoulutuksen.

Ronja kävi Korpilahdella näyttelyissä ja pärjäsi hienosti

 Ehdimme maastoilla huhtikuun lopusta pari kertaa viikossa poislukien kaksi muutaman viikon lomajaksoa. Ronja on syönyt itseän aika palleroksi ja nyt etsiskelen satulaa. Toivottavasti syksyllä pääsemme vähän tekemään kentälläkin juttuja.
 

Ronja on ollut oikein kiva pieni esikoululainen. Rohkean luonteensa ansiosta se on saanut mennä maastossa aika paljon ensimmäisenä eikä edes pienet peltolaukat ole aiheuttaneet ongelmia. Olen pyrkinyt tekemään sen kanssa kaikkea kivaa ja etenkin irtohyppääminen on Ronjalle mieleistä. Hyppykaari onkin kovasti parantunut viime syksystä.

 



Pieni Palle palannee meille kesätöistään syksyllä. Hepat pääsevät laidunkauden jälkeen uudella katoksella varustettuun tarhaan. Kiitos taas Pekalle ja appiukolle nikkaroimisesta. Kesän projekteina olisi vieä paalipiilo esikuivatulle pyöröpaalille sekä katos estekalustolle. Senkin väsäsi muuten edellä mainuttu tehokaksikko.

Armi kasvaa ja voi hyvin. Hän on oikein todella hymyileväinen vauva ja parin kuukauden päästä
juhlitaan sitten 1v. synttäreitä.

 

Tällaista meille. Ihanaa kesää!

2019

Erinomaista vuotta 2019! Tuolta tilastosivulta näen, että niin vain porukkaa tälläkin saitilla käy, vaikka bloggaaja on laiska kuin... No mikä tahansa vertauskuva olisi loukkaus siihen valitulle oliolle. Päivät täyttyvät heppojen kanssa touhuilusta ja vauvanhoidosta. Vaikka kaikki on ollut kevyempää kuin ennalta luulin, ei kirjoittamiselle ole oikein jäänyt silti energiaa. Tässäpä siis pikapäivitys meidän kuulumisista.

Armi-vauva, tai kotiväen kesken "Arska" on kova tyttö nukkumaan. Vaikka nyt nelikuisena pienet yöhulinat ovatkin ajoittain ilmestyneet kuvaan, nukkuu hän kuitenkin yhteensä sellaiset 12 h yöunet ja useammat päikkäritkin. Isä ja ja mummi hoitavat myös vauvaa innokkaasti, joten en  voi valittaa etteikö omaa aikaa olisi ollut riittämiin.

Aamulla pidän itkuhälytintä mukana aamutallissa, jos Pekka on reissussa, mutta kiitos nettiajan, tekee hän etätöitä kuitenkin yleensä neljä päivää viikossa. Iltapäivällä olen sitten käynyt Ronja-ponin kanssa harjoittelemassa ratsuhommia parina päivänä viikossa. Meille ylläpitoon tullut hevonen olikin valitettavasti vähän kipeä jaloistaan, joten ratsastan silloin tällöin ratsastuskoulun tunneilla ja kaverin hepalla.

Ronjan kanssa on nyt käyty selässä ja kävelty taluttajan kanssa maneesia/kenttää ympäri. Kiirehän sen kanssa ei ole minnekään ja nyt kun meillä ei olekaan "vetohevosta" olen päättänyt jättää maastoiluhommat keväämmälle.

Pahoittelut laadusta

Kesän korvalla olisi tarkoitus ostaa sellainen hevonen, joka sopisi hyvin Pekalle ja jolla myös itse voisin ratsastaa pari kertaa viikossa. Hevonen saisi olla siis aika tasainen ja yli 165 cm korkea, aikuinen ratsu. Emme etsi liike-ihmettä tai lupaavaa urheiluhevosta vaan enemmän sellaista ratsastuskoulumallista ruunaa tai tammaa. Hevosen pitäisi olla vähintään heB ja re 100cm sekä luonnollisesti maastovarma 6-15-vuotias ongelmaton tapaus. Vinkkaappa, jos tiedät tälläisen kaverin max 5000 e hintaluokassa.

Tälläinen Belkku-heppa olisi aika bueno <3 Mutta Kirjonurmen talli Oy ei taida myydä sitä ;)

Tarjolla on kiva koti ponien kaverina kokopäivätarhauksessa ja kesällä laiduntaen. Myös pitkäaikainen ylläpito tulee kysymykseen.

Lupaan myös tsempata tämän blogin kanssa :D Aurinkoisia talvipäiviä!

Kuvia ja kuulumisia

Pieni pötkö saapui elämäämme 1.9 ja hän on tietenkin täydellinen <3 Vauva-arki on lähtenyt liikkeelle mukavasti ja olen ehtinyt vähän itsekin harrastamaan. Paluu tallin kiltin hevosen satulaan toteutui tällä viikolla. Esteitä ja rankempaa menoa tuskin on tiedossa muutamaan kuukauteen.

Tallikin on nyt valmis ja odottelee asukkaitaan. Aluksi hevosenpitoon totutellaan kahden ponin parissa. Ehkä lähempänä vuodenvaihdetta on sitten hevosen aika. Lapsessa on varmasti työtä ja harrastusta seuraavaksi pariksikymmeneksi vuodeksi, mutta hankin silti itselleni vähän lisäpuuhaa kevääksi.

Tallin edessä on sairastarha eli niin pieni jaloittelualue, että siinä ei iso hevonen saa juostua. Toivottavasti lokeroon ei heti joudu yhtään sairauslomalaista.

Sisällä ja ulkona on lämmitettävät kupit. Putkiin vedettiin myös lämmityskaapelit.

Aidat ovat muuten valmiina, mutta sähkölangat vedetään varmaan vasta huomenna.

Kentälle tulee vielä pintahiekka.

Puoliovet ovat kätevät valon, ilmanvaihdot, kurkistelun ja siivouksen kannalta, mutta nähtäväksi jää, kulkeeko näistä muut kuin  ponit ulos. Ehkä hevonen joutuu kiertämään noista leveistä ovista.

Tilattiin mittatilauksena normaalia pidemmät elementit, kun seinästä seinään on muistaakseni 3,65m. Voi kun nämä pysyisivätkin näin siisteinä.

Hoitotilassa on satulakaappi, loimitelineet, ruoka-astiat ja vesipiste. Muuta ei kyllä näin pieneen talliin mahdukaan :)

Tallin harjakorkeus on 3,5m ja ilmanvaihtaukot tulivat tosi korkealle. Pekan isä Seppo keksi rakentaa sellaisen maasta käsin avattavan luukun, jollainen rakennettiin molempiin päihin. Lisäksi alhaalla on neljä ritilää tuloilmalle.

Tässä vielä yki portti retkottaa irti tuossa oikealla. Nyt on jo saranoillaan.

 Tiedättehän, kun joskus näkee jotain niin kaunista, että sitä alkaa haluamaan itselleen. Sanoin puoliksi leikilläni talvella kavereille, että ostaisin itselleni nuoren ponin, mutta en kyllä uskonut siihen itsekään. 21.9 lahden yli rantautui kuitenkin kaksi vuotias Ronja-poni, joka ensi vuonna pääsee tutustumaan ratsun ammattiin. Ronja on ruotsalaisen ja saksalaisen ratsuponin risteytys. Tavoitteena olisi, että se kesällä  pysyisi meidän isomman hevosen ja Pekan peesissä maastossa ja ehkä vuoden päästä tähän aikaan päästäisiin jo oikeasti vähän treenailemaan juttuja.

Poni on oikein hyvä syy pyrkiä takaisin normaalipainoon. Tästä tulee about 140 cm korkea ja tuskin kovin tanakka, joten paljon yli 50 kiloista kuskia se tuskin kaipaa. Olisi hauskaa katsoa, minne asti osaan ponin kouluttaa ja tietty kisoihinkin tekisi mieli sitten jossan vaiheessa.

Jos poni on lahjakas ja se pysyy terveenä, etsin sille muutaman vuoden päästä motivoituneen nuoren ratsastajan :) Jos elonpäiviä riittää ja omakin lapsi innostuu ratsastamisesta, niin ehkä kymmenen vuoden päästä ponista voisi olla iloa hänelle. Tai kenties ponista tuleekin turvallinen tätikuljetin keski-ikäiselle itselleni. Ja voihan sen astuttaakin. Oikealla orivalinnalla varsat voi rekisteröidä welsh part bredeiksi.

Ponin seuraksi meille muuttaa tuttavan omistama Palle-shettis. Olen vähän kahden vaiheilla ison hevosen suhteen. Toisaalta järkevin olisi etsiä joku rauhallinen ylläpitohevonen, jolla Pekka voisi jatkaa tunneilla käymistä. Mieleisen hevosen kohdalla ostoa voisi tietty harkita, mutta jotenkin sitä haluaisi olla varma, että hevonen on Pekalle sopiva. Ratsastuksen harjoitteleminen liian vaikealla hevosella on tuskaa.

Parasta olisi, jos itse olisin siinä kunnossa, että voisin auttaa ratkomaan ongelmia, joita niin usein uuden hevosen kanssa tulee. Varmasti muutenkin ratsastaisin Pekalle tulevalla hevosella pari kertaa viikossa minkä ponin kouluttamiselta ja vauvan hoidolta vain ehtisin. Siksikin ostoa voisi olla hyvä hieman lykätä.

Tällä hetkellä sopivaa ylläpito- tai myyntihevosta ei ole kiikarissa. Ehkä asia ratkeaa omalla painollaan.

Jos heitän veivini tai hurahdan

Mentaalisesti lapsen odottaminen ei ole aiheuttanut elämässäni suuria mullistuksia. Paitsi kaksi, jotka eivät edes välttämättä liity perhekoon kasvamiseen ja joihin palaan myöhemmin. Useimmilla ystävillä on jo lapsia ja kieltämättä joidenkin persoona saattoi kehittyä uusille urille pikkuihmisten myötä. Eikä siinä mitään. Itse en usko, että kuoriudun sairaalavaatteistani ehtana kanaemona tai itkeä tihrustan vaippamainoksille tulevaisuudessakaan, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Ensimmäisen lapsen syntymä muuttaa joka tapauksessa asioita. Tietenkin tärkeintä olisi, että kaikki menee hyvin. Jos kuitenkin menetän itseni ja hurahdan jonnekin mammakuplaan, tai vaikka kuolen synnytykseen, mikä toki on äärimmäisen harvinaista, niin kirjattakoon jotain muistiinmerkitsemisen arvoista.

Edestäpäin ei heti arvaisi, että oon pakannut melkein 15 kg ekstraa  tähän alle 160cm varteeni :D

 Ensiksikin lapsi on tietenkin maailman tärkein asia. Vaikka odotusaika on ehdottomasti ollut elämäni tympein ajanjakso, ei se missään tapauksessa vie arvoa lapselta, jota luonnollisesti Pekan kanssa odotamme suurella innolla. Luultavasti kaikki vaivat ja harmitukset unohtuvat ajan oloon tai ainakin korvautuvat uusilla pulmilla nukkumisesta hampaiden tuloon, niin että kuka jaksaa muistella neljän kuukaden "krapulaa" tai niitä muita mukavia pikku oireita, jotka uusi elämä toi tullessaan?

Sitten tukevat ne mainitsemani muutokset. Molemmat liittyvät kotona olemiseen. Jos ehkä ennen pitkästyin nopeasti omien seinien tuijotteluun tai kaipasin juhlimaan kavereiden kanssa, niin tässä suhteessa kolmekymppiseksi venähtänyt nuoruuteni taitaa olla taputeltu. Olen ollut jopa salaa tyytyväinen, kun olotilaan vedoten ei ole tarvinnut osallistua joihinkin rientoihin. Ajatus baariin menemisestä tuntuu yhtä houkuttelevalta kuin työpäivän päälle lankeavaan henkilöstökokoukseen osallistuminen. Vaikka totta puhuen kaipaan niin paljon töihin, että pieni henkilöstökokous kyllä voisi tullakin kysymykseen.

Ystäviä on kyllä ikävä!

 Toinen ihmeellinen asia on se, etten kaipaa matkustelua. Ehdin toki raahata tätä uutta elämää sisuksissani peräti neljässä valtiossa, mutta krooninen matkakuumeeni loisti poissaolollaan. Oli ihan ok. mennä reissuun, mutta en saanut siitä sellaisia kiksejä kuin ennenmuinoin. En ole selannut äkkilähtöjä koko vuonna. Ajatus aurinkorannasta ei herätä mitään tunteita. Matkustelussa kaipaan korkeintaan vanhojen ystävieni seuraa. Kunpa he haluaisivat matkailla takapihallani :D

Ehkä kutsun vaikka heidät ensi kesänä!

Tää oli ennen paras fiilis ikinä. Hetki ennen koneen nousua.

Kuin myös loman ekat mojitot!

Melkein tasan vuosi sitten Venäjän Karjalassa (!)

Käsitykseni täydellisestä elämästä pitää sisällään jokseenkin keski-ikäisen, keskituloisen ja keskiverron suomalaisen haaveita. Toivon terveyttä perheelleni ja läheisilleni. Työtilanne saisi pysyä ennallaan ja autot ehjinä. Kunpa kehittyisin harrastuksen saralla. Toivottavasti suuret vastoinkäymiset eivät kohtaisi meitä.

Täydellinen hetki

Joskus sitä ei oikein edes tiedä mistä unelmoi. Muutama vuosi sitten olisin voinut julistaa kiveen kirjoitetuksi kolme jaloa totuutta: En koskaan enää muuta omakotitaloon,  ota hevosia kotiin tai jämähdä minnekään ydinperhekuplaan. Nyt en voisi kuvitella mitään parempaa.

Täydellinen lauantaikävely

Oman pihan näkymä

Ehkä palaan lukemaan tätä jonakin räntäsateisena aamuna, kun talutan mahavaivaista hevosta itkuhälytin taskussa ja pelkään kompastuvani omiin silmäpusseihini. Olkoon sitten niin. Juuri nyt tuntuu, että elän unelmaani enkä muuttaisi mitään.

Viimeistään kolmen viikon päästä ollaan jännän äärellä. Jos joku näitä juttuja lueskeleva on sovittanut hevosharrastustaan vauva-aikaan, niin pistäpä kommenttia kehiin. Olisi kiva lukea :)

Loppuun on pakko laittaa vielä Pekasta ja tuntiheppa Belindestä pari uutta kuvaa. Pekan kehitys on ollut kyllä ihan huikeaa. Esteratsastus taitaa olla parasta ;)