maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kuvakuulumiset

Niin paljon aina ehtii tapahtua enkä millään ole jaksanut päivitellä kuulumisia. Meillä on edelleen haussa Pekalle sopiva hevonen, jolla itsekin voisin ratsastella jonkin verran. Puolisen vuotta meillä asustanut täykkäritamma Dina on opettanut Pekalle tosi paljon ja ollut muutenkin oivallinen maastokaveri Ronja-ponille. Nyt Dinan kilometrit taitavat kyllä olla täynnä ja  sen on aika luovuttaa ratsun hommat nuoremmille ja terveemmille.
 


Pekka on muuten aloittanut keväällä Salpauksessa kengittäjiksi haluavien monimuotokoulutuksen.
Ronja kävi Korpilahdella näyttelyissä ja pärjäsi hienosti




 Ehdimme maastoilla huhtikuun lopusta pari kertaa viikossa poislukien kaksi muutaman viikon lomajaksoa. Ronja on syönyt itseän aika palleroksi ja nyt etsiskelen satulaa. Toivottavasti syksyllä pääsemme vähän tekemään kentälläkin juttuja.
 

Ronja on ollut oikein kiva pieni esikoululainen. Rohkean luonteensa ansiosta se on saanut mennä maastossa aika paljon ensimmäisenä eikä edes pienet peltolaukat ole aiheuttaneet ongelmia. Olen pyrkinyt tekemään sen kanssa kaikkea kivaa ja etenkin irtohyppääminen on Ronjalle mieleistä. Hyppykaari onkin kovasti parantunut viime syksystä.

 



Pieni Palle palannee meille kesätöistään syksyllä. Hepat pääsevät laidunkauden jälkeen uudella katoksella varustettuun tarhaan. Kiitos taas Pekalle ja appiukolle nikkaroimisesta. Kesän projekteina olisi vieä paalipiilo esikuivatulle pyöröpaalille sekä katos estekalustolle. Senkin väsäsi muuten edellä mainuttu tehokaksikko.



Armi kasvaa ja voi hyvin. Hän on oikein todella hymyileväinen vauva ja parin kuukauden päästä
juhlitaan sitten 1v. synttäreitä.



 


Tällaista meille. Ihanaa kesää!

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

2019

Erinomaista vuotta 2019! Tuolta tilastosivulta näen, että niin vain porukkaa tälläkin saitilla käy, vaikka bloggaaja on laiska kuin... No mikä tahansa vertauskuva olisi loukkaus siihen valitulle oliolle. Päivät täyttyvät heppojen kanssa touhuilusta ja vauvanhoidosta. Vaikka kaikki on ollut kevyempää kuin ennalta luulin, ei kirjoittamiselle ole oikein jäänyt silti energiaa. Tässäpä siis pikapäivitys meidän kuulumisista.

Armi-vauva, tai kotiväen kesken "Arska" on kova tyttö nukkumaan. Vaikka nyt nelikuisena pienet yöhulinat ovatkin ajoittain ilmestyneet kuvaan, nukkuu hän kuitenkin yhteensä sellaiset 12 h yöunet ja useammat päikkäritkin. Isä ja ja mummi hoitavat myös vauvaa innokkaasti, joten en  voi valittaa etteikö omaa aikaa olisi ollut riittämiin.


Aamulla pidän itkuhälytintä mukana aamutallissa, jos Pekka on reissussa, mutta kiitos nettiajan, tekee hän etätöitä kuitenkin yleensä neljä päivää viikossa. Iltapäivällä olen sitten käynyt Ronja-ponin kanssa harjoittelemassa ratsuhommia parina päivänä viikossa. Meille ylläpitoon tullut hevonen olikin valitettavasti vähän kipeä jaloistaan, joten ratsastan silloin tällöin ratsastuskoulun tunneilla ja kaverin hepalla.

Ronjan kanssa on nyt käyty selässä ja kävelty taluttajan kanssa maneesia/kenttää ympäri. Kiirehän sen kanssa ei ole minnekään ja nyt kun meillä ei olekaan "vetohevosta" olen päättänyt jättää maastoiluhommat keväämmälle.



Pahoittelut laadusta

Kesän korvalla olisi tarkoitus ostaa sellainen hevonen, joka sopisi hyvin Pekalle ja jolla myös itse voisin ratsastaa pari kertaa viikossa. Hevonen saisi olla siis aika tasainen ja yli 165 cm korkea, aikuinen ratsu. Emme etsi liike-ihmettä tai lupaavaa urheiluhevosta vaan enemmän sellaista ratsastuskoulumallista ruunaa tai tammaa. Hevosen pitäisi olla vähintään heB ja re 100cm sekä luonnollisesti maastovarma 6-15-vuotias ongelmaton tapaus. Vinkkaappa, jos tiedät tälläisen kaverin max 5000 e hintaluokassa.
Tälläinen Belkku-heppa olisi aika bueno <3 Mutta Kirjonurmen talli Oy ei taida myydä sitä ;)

Tarjolla on kiva koti ponien kaverina kokopäivätarhauksessa ja kesällä laiduntaen. Myös pitkäaikainen ylläpito tulee kysymykseen.

Lupaan myös tsempata tämän blogin kanssa :D Aurinkoisia talvipäiviä!