Vanhoja kuvia

Voi ihme, mitä pölyiset albumit sulkevatkaan sisälleen! Hevosharrastukseni ehdottomasti toiveikkain vuosikymmen on 1990-luku. Lupaan tehdä postauksen joskus paremmalla ajalla ratsastuksen ysärimuodista ja ylipäätään lajin harrastamisesta parikymmentä vuotta sitten. Tässä kuitenkin muutama kuva, joita en malta olla julkaisematta.

Sharon, minä ja Maija Kallio

 

Urani ratsastajana alkoi todenteolla kuusivuotiaana Kiviniemen tallilla (nykyinen Joensuun ratsastusopisto). Täytyy sanoa, että vaikka jalkani eivät ihan yletä satulankaaren yli, näytän kuitenkin ihan ryhdikkäältä nuorelta ratsastajan alulta. Reetta-ope yritti aina hyvää hyvyyttään tyrkyttää minulle sopivampaa Mosse-ponia, mutta hei... Vaihtaisitko itse tämän barbiehevosen laikukkaaseen shettikseen, jolla on lasisilmä? 

Hevosrakkauteni eteni ihan uusiin svääreihin, kun 11-vuotiaana sain ensimmäisen oman hoitoponin. Adele Fly oli laadukas connemara, jolla tallin omistajan tytär ratsasti itse paljon. Aden kanssa mentiin ensimmäistä kertaa pelottava tynnyrieste, joka sen aikaisella mittapuullani oli jonkinlainen taitavan ratsastajan mitta. Este oli vain reilun metrin korkuinen, mutta ei ollut ratsukkokaan suuri. Aden säkäkorkeus oli 137 cm ja itse oli varmaan samassa kokoluokassa. 

 

Kamikaze-esteratsastusta arvokkaampi oppi 11-vuotiaalle itsetuhoiselle ratsastajalle on kalpeasti tallentunut tähän kuvaan. Tajusin tuona kesänä, mitä hevosen oikenpäin ratsastaminen tarkoittaa. Opin tavoittelemaan tätä tunnetta. Ilman tätä oivallusta ei ratsastuksessa voi edetä uudelle tasolle. Nyt kuvaa katsoessani en kyllä voi olla hieman hymähtämättä. Ratsastin niin tosissani koulua, ettei sitä ihmettä ole varmaan sen koomin nähtykään. Ja kaksiraitaverkkarit jalassa tottakai.

Eppe oli ensimmäinen oma hevoseni. Vanhan vamman takia tästä ihanasta ruunasta tuli maastomopo, mutta joku oli kyllä sen tosi hyvin kouluttanut. Eppe asusti kesän meidän mummolassa. Alakuvassa on uunituore hevosenomistaja. En vieläkään unohda sitä tunnetta. Se on kuin ensirakkaus: once in the lifetime. Toivottavasti myös tuo punainen polkkatukka ilmestyy päähäni vain kerran elämässä.

 

Kun ajattelen Ladyä nyt, olisi se varmaan pitänyt tutkia klinikalla ja selvittää, mikä sitä riivasi. Kiimahäiriöinen ja ratsastaessa todella arvaamaton tamma ei kuitenkaan koskaan saanut diagnoosia. Siihen aikaan eläinlääkäri kehotti teettämään varsan ja jalostuksesta mitään ymmärtämättömänä risteytin amerikkalaisen lv-tammani ihanan arabiorin Krakovjak Ox:n kanssa. Lopputuloksena syntyi ihmeen sopusuhtainen ja kaunis varsa, josta tuli Paraisilla asuvan Katjan sydänkäpynen. Lady lopetettiin puhkurin takia 2002, mutta C'artagnan eli Camu voi mainiosti. Yritin  palattuani ulkomailta etsiä hevosta ostaakseni sen takaisin, mutta muutin mieleni. Onnellisempaa pikkuhevosta saa varmaan hakea.

 

Olipa näitä mukava muistella. Jossain taisi olla ihan kokonainen blogi ratsastuksesta 1980- ja 1990-luvuilla. Arvostaisin, jos joku linkittäisi sen, kun on päässyt blogin nimi ja osoite unohtumaan.

Onnelliset hevoset

Mitä hevoset sanoisivat jos osaisivat puhua? Ajatus on pelottava. Moni varmaan vaikertaisi vaivojaan tai surisi epäreilua kohtelua, jota on saanut osakseen. Vielä jokin aika sitten uskoin, että tärkeintä on tulla paremmaksi ratsastajaksi. Olen harrastanut hevosia 25-vuotta. Edistyminen, valmentautuminen ja kilpaileminen ovat tosin kiinnostaneet minua vain murto-osan tuosta ajasta. Näin aikuisena kehitys on hidasta. Eräällä osa-alueella uskon kuitenkin viimeisten vuosien aikana saavuttaneeni edistystä.

On varmasti turha valehdella itselleen, että olisin aina osannut toimia hevosteni parhaaksi. Etenkin ensimmäisten ratsujeni kanssa turvauduin varmasti liian usein väkivaltaan. En myöskään kyennyt näkemään todellisia syitä hevosteni käyttäytymisen takana. Olin ymmärtämätön ja olen sitä varmasti jossain määrin vieläkin. Tietomme rajat ovat maailmamme rajoja. 

 Sanotaan myös, että tieto on valtaa. Eriasteisia vallankäyttäjiä löytyykin  joka lähtöön. ”Minä kyllä tiedän”-asenne on hevoshommissa pahinta myrkkyä. Alalla liikkuu paljon rahaa, joka halutaan ottaa pois. Epätoivo laittaa maksamaan. Joskus apu ongelmiin on vain lähimmän klinikan päässä -jos sielläkään. Hevosen on kuitenkin odotettava auringonhattu-uutteiden ja koputteluhoitojen ajan, josko joku ”minäkyllätiedän”-ihmisistä olisi kuitenkin tiennyt. Toisessa ääripäässä on ryhmä hevosenomistajia, jotka pistävät päänsä pensaaseen. Heidän hevosensa ovat vain omalaatuisia, jäykkiä, ovelia tai ”aina tehneet noin”. He yksin tuntevat hevosensa. 

Miten sitten saavuttaa se kultainen keskitie?  Ovista ja ikkunoista tunkevat näkemykset pitäisi osata suodattaa juuri tämän tietyn yksilön hyödyksi, mutta samalla on tunnettava laajasti myös hevosten käyttäytymistä ja toimintaa yleisesti. Se vaatii kiinnostusta, aikaa ja tuhansia tunteja hevosten kanssa olemista.

Minulla on ollut hevosia toistakymmentä vuotta. Kuinka usein silti teenkään virhearvion? Ja samalla en voi kuin kauhistella sitä ratsastajien kasvavaa ryhmää, jonka kosketus hevosiin kulminoituu kymmeneen minuuttiin ennen tai jälkeen ratsastuksen. Hevosen tuntemaa kipua tai pelkoa ei osata lukea lainkaan. Satulan alla voimakkaasti ontuva hevonen ei herätä mitään tuntemuksia. Ratsastusmuodin uusimmat trendit tunnetaan paremmin kuin hevosen ruokinnan perusteet. 

Täydellisen hevosmiestaidottomia ratsastajia syntyy niin pienillä kuin suurilla talleilla. Syrjäinen pikkutalli voi olla idyllinen tai täydellinen pommi. Jos rahat on loppu, hevosmäärä lähtenyt käsistä ja omistajan omakin osaaminen hakoteillä, voi pienellä tallilla vuosia käyvä asiakas kasvaa siihen luuloon, että moni eläinsuojelullisesti arveluttava toimintamalli on jotain täysin normaalia. Toisaalta isossa tallissa asiakas voi kokea, että hevosmiestaito on jotain, mikä kuuluu vain palkatuille työntekijöille. Eikä tallin kokokaan takaa laadukasta hoitoa.

Onnellisen hevosen oppii tunnistamaan, mutta se vaatii oikeanlaista katsetta. Onnelliseksi ei tee pinkki riimu tai valkoiset puuaidat. Lisäksi pitää olla halua nähdä. Monen harrastajan intuitio saattaa sanoa, ettei haluttomasti liikkuva, kiukkuinen ratsu, tai kesken tunnin jatkuvasti irtoilevat kengät kuulu asiaan. Oma järki opitaan silti vaientamaan. Totuus on kuitenkin se, että mikään hevonen  ei esitä ontuvaa päästäkseen lintsaamaan töistä, eikä homeista heinää oikeasti voi syöttää edes ulos. 

Onnelliset hevoset ovat ratsastuskoulun tai vuokratallin paras käyntikortti. En varmasti ikinä pääse ratsastamaan sarjavaihtoja tai hyppäämään isoja ratoja, mutta hevosmiestaidoissa aion taatusti tulla kaiken aikaa taitavammaksi. Siihen myös haastan ihan jokaisen.

Hollolan talvileiri osa1

Nalbertti lähti tänään leirikouluun. Äiti pakkasi mukaan lämmintä vaatetta ja muistutti, että Miksu-sedälle ei saa olla tuhma. Koulunkäyntiin on suhtauduttava vakavasti.

Uudessa kodissa on monta työntekijää, kävelytyskoneet, sähköovi ja lämpöeristetty maneesi. Sileäkarvaisten, sopuisasti kaviouraa etenevien hienojen ratsujen rinnalla Nalle näytti lähinnä kiharakarvaiselta uroshirveltä. Äidin neuvot valuivat pienistä aivoista kuin vesi hanhen selästä.

Halusin kertoa, että "kotona se on ihan kiltti", mutta eihän sekään ihan totta olisi ollut. Häpeän puna poskillani pohdin, mitä reittiä voisin trailereineni livahtaa liukkaiten pihasta, jos ratsuttaja alkaisi tulla diilimme suhteen katumapäälle.

Kahden nuoren miehen ja jaakobin paini päättyi onneksi muutamaan ihan yhteistyössä hypättyyn kavalettiin. Pesupaikalla värjöttelevä ruuna näytti jo jokseenkin antautuneelta.

Sanotaan, että armeija tekee miehen. Aika näyttää, mihin Hollolan talvileiri pystyy. Nallen aamukammassa on täyden kuukauden edestä piikkejä.

to be continued...

Tässä vielä humputellaan ilman huolta huomisesta

Konis-hepressiivisyys (ICD-10: F09)

Kaksisuuntaiselle hevosmielihäiriölle eli konis-hepressiivisyydelle on ominaista toisiaan tihenevin välein seuraavat mielialojen vaihtelut. Sairausjaksojen välillä henkilö voi olla täysin oireeton, mutta saattaa kärsiä myös lievistä hamstraus, paniikki- tai muista oireista.

Hepressiivisyysjaksot eivät eroa oirekuvaltaan tyypillisistä masennustiloista, mutta niissä voi ilmetä tavallista voimakkaampia itsesyytöksiä. Toisinaan potilas projisoi tunteitaan voimakkaasti erityisesti nuoriin equus caballus-lajin edustajiin. Tällöin oirekuvaan voi kuulua aggression tunteita, meetwurstin himoa tai jopa lännenelokuvien katselua. 

Hepressiivisyysjaksot eivät välttämättä aina ole luonteeltaan lääkehoidosta hyötyviä tiloja. Hetkellistä helpotusta oireisiin voi saada kaakaopapua sisältävistä tuotteista. Myös pikaruoan on joissakin tutkimuksissa osoitettu helpottavan potilaan oloa. Pitkittyessään heprsessiivisyys voi kuitenkin johtaa potilaalle haitallisiin toimintoihin, kuten liialliseen päihteiden käyttöön, joten ongelmien työstämiseen vakavissa tapauksissa suositellaan tiivistä ja tukevaa psykoterapeuttista suhdetta.

Konia-jaksojen tyypillisiä piirteitä ovat vähintään viikon yhtäjaksoisesti kestävä, poikkeuksellisen kohoava mieliala. Usein kohonneeseen mielialaan liittyy myös toiveikkuus. Koniassa olevan aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja itsetunto ovat voimakkaasti kohonneet. Koniavaiheessa potilas ratsastaa hevosellaan aktiivisesti ja mielellään. Hänen unentarpeensa on selvästi vähentynyt ja henkilöllä on ratsastusurheiluun liittyviä eriasteisia suuruuskuvitelmia. Usein hän tuhlaa rahaa arvostelukyvyttömästi, osallistuu kritiikittömästi valmennuksiin ja puhuu hevosestaan lakkaamatta pelkkää hyvää.

Eri henkilöillä sairausjaksojen määrä vaihtelee elämän aikana suuresti muutamasta jaksosta useisiin kymmeniin. Yli 90%:lla ensimmäinen sairausjakso ilmenee henkilön hankittua käyttöönsä nuoren hevosen. Taustalla saattaa olla, jokin aivo- tai muu somaattinen sairaus. Ensimmäisen sairausjakson jälkeen sairausjaksot toistuvat yleensä 1-3 kk välein siihen saakka, että hevonen täyttää 15. Hevosen suolisto-, nivel- tai jännevauriot saattavat lisätä sairausjaksojen tiheyttä ja johtaa Konis-heprsessiivisyyden nopeasykliseen muotoon. Asianmukaisella hevosenhoidolla ja vaaranpaikkojen minimoimisella voidaan vain harvojen näkemysten mukaan vähentää syklien tiheyttä (M. Mantsinen ym. 2014)  

Konis-hepressiivisyydestä kärsivälle on arvokasta, jos hänen puolisonsa, vanhempansa ja tallikaverinsa voivat tukea häntä sairauden eri vaiheissa. Oireiden ensimmästen varomerkkien ilmetessä on tärkeää ottaa nopeasti yhteyttä ratsuttajaan tai valmentajaan. Ensihoitona potilaalle voidaan näyttää videomateriaalia onnistuneista ratsastuskokemuksista. Myös valaiden ääntelyn on todettu rauhoittavan etenkin hypokonian ja heprsession nopeasyklisestä sekamuodosta kärsivää potilasta.  Kokemuksen mukaan etenkin kouluratsastukseen liittyvät stressitilanteet voivat lisätä alttiutta sairastua uuteen jaksoon. Erilaisten stressitilanteiden välttäminen ja hevosenhallinnan opettelu voi vähentää sairastumisalttiutta. Erilaiset rentoutumiskeinot ja muut kuin hevosharrastukset voivat olla arvokkaita stressin hallinnassa.  Sairauden paranemisen kannalta on aina eduksi, jos sairausalttiudesta kärsivä voi tallipaikallaan avoimesti puhua sairastumisalttiudestaan muiden hevosihmisten kanssa.  Lisää tietoa häiriöstä: www.konishepressiivisyys.fi/

Sanoista tekoihin

vannoin koko viikon ratsastavani ulkona heti kun vaan viikonloppu koittaa ja kylläpä se mukavaa olikin. Meidän ulkokentällä ei talviaikaan ole ruuhkaa, mikä on toki hyvä asia, koska hevoseni kiletäytyi pääsääntöisesti etenemästä mitään muuta askellajia kuin laukkaa.

En ratsastanut kuin reilun parikymmentä minuuttia, mutta raskaalla pohjalla eteneminen vastaa varmaan tunnin treeniä. Nyt vaan odotellaan, että yön aikana hepalleni kasvaa muhkeat lihakset, vai miten se oli? ;) Kiitos Hennalle kuvaamisesta.

Jenna laittoi sähköpostiini tammikuussa kuvatun valmennusvideon, joten julkaistaan se nyt tässä samalla. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Elävää kuvaa

Koska Nalbertti ei vielä ole väläytellyt lahjojaan esteratsuna, olen ratsastanut viime aikoina enimmäkseen sileällä. Valkoiset pintelit ja fiskarsseilla nyrhitty ratsuharja eivät kuitenkaan tee kouluhevosta. Täytyy sanoa, että onneksi kohta on viikonloppu ja pääsen pellolle ja maastoon valoisan aikaan.

Pintelit. Oikeesti!! :D

Eikä kouluratsastuksessakaan varsinaisesti vikaa ole. Hevonen on viime aikoina ollut mukavan rauhallinen, joten hyödyllistä tuon tuuppaamisen ainakin täytyy olla.

Toinen mikä on hyödyllistä on oman ratsastuksen videoiminen. Tiedän olevani vino, mutta sieltä satulan päältä moni muu asia näyttäytyy silti ruusuisempana kuin aihetta olisi. Etupainoisuus ja aika pitkällä ohjalla ratsastaminen ovat ainakin asioita, jotka näkyvät videolta selkeämmin kuin selästä tuntuvat. Toisaalta ratsastaisin lihasköyhää heppaani miluummin pitkänä, mutta saisihan se kuitenkin tasapainossa silti liikkua.

Tänään kuvattu video saa nyt jäädä vertailupohjaksi. Lupaan kuvata vastaavan sitten, kun Nalle palaa ratsutuksesta. Jakson ajaksi kaipailisin muuten vinkkejä oman kunnon kohotukseen. Ratsastamaan en valitettavasti varmaan pääse juuri ollenkaan kuukauden aikana,mutta jotenkin pitäisi ruhoa liikuttaa. Kertokaas ihmiset ideoita, jotka sopisivat myös polvivammaiselle :)

Tässä vielä se video.

Hyppyjä

"Melkoista touhua", sanoi puomipoika Matias, joka talutti ahkerasti heppaa arviolta 25 kierrosta, kun minä rakensin viiden esteen jumppasarjaa. Varmaan tuntuu käsittämättömältä, että joku rakentaa hikipäässä itselleen tehtävää ja ”ajaa radan” (kuten Matias sen sanoi) vain viidesti läpi :D Sellaista ratsastus kuitenkin on.

Valitettavasti kuvista tuli tänään todella epätarkkoja. Laitan muutaman silti tähän. Jumppasarjan näkee kokonaisuudessaan alla olevalta videolta. 

Nallen kunniaksi pitää sanoa, että verrattuna viimeksi tekemääni jumppasarjaharjoitukseen, pysyivät puomit ihan kiitettävästi kannattimillaan. Loppuravissa hevonen kuitenkin kompuroi  etusillaan samalla ympyrällä kahdesti ja eipä siihen ahdistukseen muuta tarvitakaan. Olen nyt tottakai varma, että Nallella on vähintään nivelrikko tai jokin vakava kavio-ongelma :/ Toisaalta meidän meno on välillä niin kertakaikkisen etupainoista ja kengitysvälikin on virahtanut liian pitkäksi, että jospa syy tällä kertaa löytyisi siitä. Juoksutin heppaa vielä molempiin suuntiin, ja liike oli ihan puhdasta ja polle tyytyväisen näköinen. Jään seuraamaan.

kahden viikon päästä Nalle lähtee Miksun luo Hollolaan kuukaudeksi saamaan oppia ihan perusasioissa. Tarkoitus olisi, että keskeneräistä laukkaa ainakin työstettäisiin edes vähän sellaiseksi, että minäkin mahdollisesti jonakin päivänä pystyisin sitä hieman säätelemään. Toivottavasti maaliskuun 15. kotiin palaisi ratsastettavuudeltaa asteen verran miellyttävämpi heppa.

Nyt ajattelin omistautua parin viikon ajan erityisesti maastoilulle ja hankitreenille. Toivoa sopii, että edes osa tuosta turaturkista lähtisi tipahtamaan kevätauringon ilmestyessä. Muuten saattaa Miksun lämmitetyssä maneesissa tulla tukalat oltavat.

Tässä vielä video jumppatehtävästä.