Lyhyt muisti ja vielä lyhyempi pinna

Hermostuminen ei sovi ratsastusurheiluun. En silti saattanut välttyä hermostumiselta, epätoivolta ja suoranaiselta ketutukselta, kun Nalle eilen kiidätti minua pitkin maneesia kuin litran mittaa. Siinä vauhdinkyyneleet ja räkäroiskeet poskella ehtii miettiä kaikenlaista. Mitä jos alkaisikin harrastaa jotain astetta rentouttavampaa? Olen aina halunnut opetella neulomaan. Juuri sillä hetkellä pehmeät ja hyväntuoksuiset lankarullat takkatulen äärelle tuntuivat vastustamattomalta ajatukselta.

Epätoivon hetkellä sitä unohtaa, että saisin oikeastaan olla iloinen pelkästään siitä, ettei hevoseni mötkötä maatumassa Sisbe-vainaan vieressä pellonreunassa. Mutta niin se on. Kun ratsastuksessa jokin menee pieleen, alkavat pienetkin asiat harmittaa. Olen aikuinen ihminen ja tajuan kyllä, että pipon häviäminen ei ole pahinta, mitä maailmassa voi tapahtua. Enkä tietenkään huutanut vattukerberaa koko kotimatkan yksin autossa. Kypsään somettamiseen ei myöskään kuulu uhkailu hevosen myymisellä. Enkä varmasti koskaan menisi vertaamaan epäonnistunutta ratsastustani koko Europpaa 1300-luvulla riivanneeseen paiseruttoepidemiaan!

Koska en lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut ratsastamaan maneesin seinästä läpi, laskettiin minut vielä tänään mukaan Seppo Laineen valmennukseen. Minä pidän Seposta ja parasta on, että Seppo pitää Nallesta. Minusta valmennus meni ensimmäiseksi estevalmennukseksi oikein hyvin. Vaikeaahan kaikki vielä on, mutta ei epätoivoista. Mitä nyt yhden 17,5 m välin vedin vahingossa kolmella laukalla... Mutta noin periaatteessa hevonen oli melko pitkälti kontrollissa suurimman osan ajasta.

Sellaista on ratsastusurheilu. Yllättäen oksennukselta haisevat loimet eivät painaneetkaan enää mitään. Vaikka autostani loppui akku ja kulkuneuvo oli pakko jättää tallille, niin mitä siitä? Sainhan kyytiä odotellessani katsella valmennusvideoita keskellä märkää ja pimeää tallinpihaa. Joku trombi kai pyöritti ponnariani, mutta so what? Eihän koko kuontaloakaan ole muotoiltu kohta neljään kuukauteen (koska olen panostanut kampaajan sijaan harrastukseeni).

Joka paikkaan koskee, flunssa iskee ja olen tehnyt koko viikon about kymmenentuntista työpäivää, mutta mikään ei haittaa. Tässä mä vaan onnellisena latailen ratsastusvideoita ja suunnittelen seuraavan viikon treeniohjelmaa. Tässä teillekin elävää kuvaa ihmeteltäväksi. Kiitos kuvaajalle :)

Hienoja hevosia, taitavia ratsastajia ja karu todellisuus

Kansallisten ja kansaivälisten kisojen katseleminen on paitsi mukavaa myös kehittävää. Ihana Henna järjesti minulle maalaishiirelle lipun Hihsiin ja pääsin nauttimaan muutaman tunnin hallikisoista isolla H:lla.

Uskon muuten ihan oikeasti, että huipulla ratsastavien suoritusten katseleminen kehittää muutakin kuin pelkkää kateuskäyrää. Vähintäänkin saan kisaturistina toimimisesta motivaatiota omaan ratsastukseeni. Yksi jos toinen katsomossa jännittävä uskoakseni ajatteli samaa: pääsisipä pian itsekin hyppäämään. Meidän tavallisten taatelintallaajien esteratsastus tapahtuu tietenkin aivan eri svääreissä kuin Anna-Juulia Kontiolla tai Michael Withakereilla. Sen sain todellakin tuta tänään kun intoa puhkuen kiipesin oman Nalberttini kyytiin.

Laiskuus, tuo yksi seitsemästä kuolemansynnistä,  tahtoi kyllä kovasti haitata treenejäni. En tietenkään ollut suunnitellut kunnon ratsastajan tavoin itselleni mitään järkevää tehtävää. Valmiiksi kasattujen esteiden hyödyntäminen johti aika omituiseen ristikko-voltti- ristikko-yritelmään. Ajattelin ratsastaa esteiden väliin pienen voltin, jossa teoriassa olisin voinut hakea kontrollin vaikkapa siirtymän kautta. Voltin tila jäi aika pieneksi, mutta ainakin maneesin seinä pakotti hummaani hieman hidastamaan.

Nalle toimi ennen hyppyjen aloittamista mielestäni aika kivasti ja kuuliaisesti ravissa ja laukassa, mutta jarrut valitettavasti jälleen katosivat esteillä. Olen yrittänyt sitkeästi ratsastaa myös kavaleteilla tavallisella kolmipalalla, mutta taidot eivät tahdo aina riittää. On hankala yhtälö ratsastaa rennolla kädellä ja kiskomatta, kun ratsu tahtoisi kauhoa eteenpäin kuin pikajuna. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen muutamasta onnistumisesta.

Lopputunnista hevonen nosti vaivattomasti myös meille vaikean oikean laukan. Lisäksi ravissa voisin melkein sanoa olleeni tilanteen herra. Jatkossa pitää vaan vielä enemmän ottaa neuvoista vaarin ja ratsastaa sitkeästi ravissa suorilla linjoilla kavaletti-seis-tehtäviä ja uskoa, että hevonen oppii jonakin päinänä odottamaan.

Tuntuu pahalta liikuttaa nuorta hevosta niin paljon, kuin olen nyt joutunut tekemään. Vapaapäivien jälkeen hallinta vain katoaa niin totaalisesti, että olen valitettavasti joutunut vähintään juoksuttamaan liinassa eikä todellista vapaata ole tullut kuin yhtenä päivänä viikossa. Kauraa Nalle saa vain puoli litraa aamulla ja litran illalla, joten eväistäkään en viitsisi juuri nipistää. 

Ratkaisu taitaa olla se, että joudun vain kertakaikkiaan harjoittelemaan enemmän. Onneksi meidän tallilla on tarjolla valmennusta säännöllisesti ja tallin omat ratsastuksenopettajatkin ovat olleen suureksi avuksi. Kiitos!

Kuvia ei nyt ole saatavilla, mutta katsotaan, jos joku haluaisi tulla kuvaamaan keskiviikkona Sepon valmennuksiin. Huomasin, etten ole laittanut videoita moneen kuukauteen, joten toivotaan, että saan kuvaajan.Hyvä puoli tässä kaikessa tuskassa on se, että umpihikisenä ja kaikkensa antaneena voi hyvällä omallatunnolla ottaa ison palan Iinan herkullista suklaakakkua. Kyllä elämä kaikesta huolimatta on aika ihanaa. Sittenkin, vaikka mahdollisuuteni tässä elämässä itse päästä Hihs-areenalle tulee tapahtumaan korkeintaan puomien nostajan tehtävissä.

Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan

Lähden viikoksi lomalle Joensuuhun ja jätän bloginkin hetkeksi lepäämään. Nalle sai vielä hypätä muutaman kavaletin tänään. Edelleen meillä on aika paljon vauhtia ja aika vähän malttia, mutta viikon päästä alan kyllä aktiivisesti hakemaan kuuliaisuutta touhuun. Jalka on tuntunut kestävän hienosti, joten jatkossa Nalle saa liikkua ihan normaalisti viidesti viikossa sen verran, kun tarvis on kerrallaan. Hevonen tuntuu kyllä kaipaavan reipasta menoa ja tekemistä. Tänäänkin ratsastettavuus parani kovasti puolikkaan tuntimme lopulla.

Onnistuin jopa ratsastamaan koko tunnin estejalustimilla. Jostain syystä lyhyet jalustimet aiheuttavat hillitöntä kipua oikean säären ulkosyrjällä. Onko kenelläkään kokemuksia ja vinkkejä mikä auttaisi? Ilmeisesti jokin siellä ei tahdo venyä oikeaan asentoon. Tähän mun kauheaan etukenoon ei kyllä taida mikään auttaa, mutta ainakin näytän tosi iloiselta :D 

On ihanaa mennä kotiin lomalle, mutta ihan vähän harmittaa, kun Mikael Wahlmanin hyppytunti menee sivusuun. Onneksi Seppo tulee kuun lopussa ja ilmeisesti Miksukin rupeaa käymään säännöllisesti. Nyt pitää kuitenkin keskittyä ihan perusjuttuihin eli tahtiin ja tempoon. Nalle tahtoo mielellään edetä aika pitkänä, mikä johtaa jättimäisiin hyppykaariin ja laakaloikkiin. Iso laukka vaatisi alle paljon voimaa lähestymiset pitäisi saada sikäli kontrolliin, että hevonen edes alkeellisesti malttaisi odottaa. Yhdessä ei ainakaan saada tunaroida enää. Muuten voi käydä näin:

 Onneksi ihan jokainen hyppy ei epäonnistunut näin surkeasti. Tässä lisää Hennan ottamia kuvia. Kiitos <3

Kiusaamisesta

Ylen teemailta käsitteli tänään koulukiusaamista. Aihe on minulle tärkeä jo ammattinikin puolesta, mutta haluaisin tässä kohtaa laajentaa näkökulmaa kiusaamiseen yleensä. Lapset kiusaavat toisiaan siellä missä kohtaavat: päiväkodeissa,  kouluissa, harrastuspaikoissa, leikkipaikoilla, kotikaduilla… Lista on loputon. Lisäksi myös aikuiset kiusaavat toisiaan. 

Opettajat saivat keskustelupaneelissa aika kylmää kyytiä. Moni koki, etteivät opettajat tee tarpeeksi kiusaamisen estämiseksi. Ryhmädynamiikan luominen ja yhteisöllisyyteen kasvattaminen ovat mielestäni asioita, joiden toteutuminen on pitkälti opettajien käsissä. Mutta uskokaa tai älkää, opettajan ammatti on vaikea ja ajoittain raskas. 

Olen viime keväänä tehnyt useita viikkoja kestävän työajanseurannan. Tulos ei ollut minulle yllätys. Työpäiväni venyvät helposti kymmenentuntisiksi. Toki iso osa työstä tapahtuu oman kotini seinien sisäpuolella. Kun moni työläinen viettää ansaittua vapaa-aikaansa, istun ainakin minä koneeni äärellä töitä tehden. Pitkät lomat kompensoivat työmäärää, vaikka usein kesäloman alettua olenkin väsymyksestä lähes sekopäinen. Silti vieläkin haaveilen tulevani paremmaksi opettajaksi.

Hyvän opettajan tulee olla asiantunteva, helposti lähestyttävä, herkkä lukemaan tilanteita ja oppilaita sekä riittävän vahva puuttumaan vaikeisiinkin asioihin. Parhaimmillaan auktoriteetti syntyy persoonasta pelon ilmapiirin sijaan. Omasta nuoruuestani muistan muutaman hienon opettajan. Heitä kunnioitettiin ja kuunneltiin, heidän mielipiteitään arvostettiin ja heidän pyyntönsä toteutettiin. Eikä opettajan todella tarvinnut kuin pyytää. Nuo opettajat ovat edelleen esikuviani. 

Muistan, kuinka ala-asteikäisenä haukuimme joitakin luokkamme hiljaisia poikia. Kadun sitä vieläkin. Parilta aikuisena tapaamaltani olen pyytänyt anteeksi. Se tuntui vaikealta ja oikealta yhtä aikaa. Vielä nykyisinkin minun on vaikea liittää ilkeitä tekoja omaan minäkäsitykseeni. Unohdamme mielellämme sen keitä emme halua olla. 

Joku teemaillan keskustelijoita mainitsi, että myös opettajat saattavat kiusata oppilaitaan. Ahdistuin hetkeksi. Naljailen mielelläni luokkahuoneessa. Huuomorintajuni on varmasti melko sarkastinen ja sanon toisinaan näkemykseni suoraan. Entä jos joku ihanista oppilaistani tai opiskelijoistani on nolostunut, ahdistunut tai kokenut itsensä  kiusatuksi? Itsekkäästi olen aina luullut olevani niin taitava ihmisten kanssa, että osaan lukea tilannetta, ryhmää ja yksittäisiä oppilaita. Mutta entä jos olenkin erehtynyt?

Nyt kolmekymppisenä tiedän millainen haluan olla. On turha kiillottaa sädekehäänsä. Puhun varmasti kanssaihmisistäni joskus selän takana ja aivan varmasti olen loukannut läheisiäni. Epätäydellisenäkin voin kuitenkin ylpeänä sanoa, että ilkeä ihminen en ole. En siedä ilkeyttä ympärilläni. Epäoikeudenmukainen kohtelu saa minut surulliseksi, vaikka en siihen itse olisi ollutkaan osallisena.

Usein ihmiset perustelevat omaa käytöstään sanomalla, että sitä saa mitä tilaa. Epämiellyttävälle tyypille on ok. olla ilkeä tai huonosti käyttäytyvää kohtaan voi itsekin käyttäytyä huonosti. Me aikuiset olemme kuitenkin esimerkkejä itseämme nuoremmille. Miten voin opettajana olettaa, että 15-vuotiaat kohtelevat toisiaan hyvin, jos en siihen itsekään kykene? 

Joskus on hirveän vaikeaa olla ystävällinen toiselle. Oman kokemukseni mukaan se kuitenkin kannattaa. Todella hankalastakin tyypistä voi paljastua hienoja piirteitä, kunhan ne vain osaa oikein sanoin ja teoin kaivaa esiin. Yhteisöllisyys ja ryhmädynamiikkaa syntyy vain yksilöistä. Sen jos onnistuisin omille oppilailleni aidosti opettamaan, en välittäisi yhtään, jos kukaan ei muistaisi milloin ensimmäinen maailmansota syttyi tai mitä tulonsiirroilla tarkoitetaan.  Koska kun oikeasti oivaltaa, miksi kannattaa olla hyvä, sen opin osaa ja muistaa niin koulussa, työpaikalla kuin vaikka tallillakin. 

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Kunpa kaikki viikonloput olisivat yhtä ihania kuin tämä. Kivojen kavereiden, kisojen katselun ja ratsastuksen ohella olen saanut myös nukkua ja levätä riittävästi. Tänään Meija piti meille puolituntia kestävän kavalettitreenin ja ihan vähän alkoi tuntua taas esteratsastajalta. Nalle käyttätyi moitteettomasti, vaikkakin vauhtia tuppasi olemaan välillä liikaa. Annan sen anteeksi. Hyppäämään ei ole päästy tosiaan kahteen kuukauteen.

Menimme aluksi puomeja ravissa ja laukassa.

Ihan asteen verran meinasi mopo lähteä käsistä, mutta parin kunniakierroksen jälkeen hevonen kyllä hiljenteli melko kuuliaisesti. Ravipuomit tultiin vahingossa kerran laukassa ja taisinpa ratsastaa jonkun kavaletin aika lähelle, mutta antaisin silti suorituksestamme rohkeasti kouluarvosanan 7+, ainakin kun otetaan olosuhteet huomioon. Uusille seuraajille tiedoksi, että heppani on laitettu satulaan vasta tammikuussa.

 Kaikki yllä olevat kuvat on ottanut opetuslapseni Elisa. Kiitos vielä kerran!

Illalla vielä saattelimme Iinan uutta nuorta hevosta ratsun uralle. Hän on ehkä maailman viisain kolmevuotias.

  

Ensi viikolla Nalle pääsee hierojalle ja toivon mukaan kengätkin saadaan takasiin lyötyä. Nyt yh-kokeet kuitenkin kutsuvat. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Onko häppee olla noppee?

Ah autuas tunteiden skaala. Hevosharrastus on jälleen antanut minulle parastaan. Pahimman menopaussin koursissa kärvistelevä keski-ikäinen nainenkaan ei voi tietää, mitä mielialanvaihtelut sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittavat. Paitsi jos hänkin on hevosihminen.

Viime viikolla koin puhdasta iloa, kun kaverini kysyi, haluaisinko hypätä hänen hevosellaan  yhden luokan meidän tallin seuramestaruuskisoissa. Ai haluanko? Kisakuumeeni on noussut viime viikkoina siihen pisteeseen, että hyvä jos en ole haastanut jo oppilaitani kädenvääntöön tai muuhun vastaavaan. Kilpaileminen on huippua. 

Kisaratsuni oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta hyvin koulutetulla ja tasaisella hevosella uskalsin lähteä radalle ilman testiajoja. Eikä Dina-tamma tuottanut pettymystä. Sen sijaan koin ison ja iloisen yllätyksen, kun puksutimme uusinnan nopeimman ajan! Tässä pari kuvaa.

Tunnetilojen vuoristoratani kohosi kuitenkin silkaksi epätoivoksi heti alkuviikosta, kun tuhma hevoseni kieltäytyi yhteistyöstä kengittäjän kanssa. Takasiin ei päästy käsiksi millään ilveellä ja niinpä harjoituksia joudutaan jatkamaan ensi viikolla.

Eilen osallistuin Nallen kanssa puolikkaalle kouluvalmennustunnille. Päivän fiilis oli lähinnä häpeä, kun heppani loikki menemään kuin aropupu pitkin maneesia. Kouluratsastusta emme juurikaan päässeet esittämään, mutta ainakin heppani osoitti olevansa varsin nopea otus. Valmentajamme Seppo Laine on korrektisti käyttäytyvä mies eikä sanonut mitään, mutta voisin kuvitella hänen ajatuksensa: "Tyhmä tyttö on ostanut tuhman hevosen". Illan hämärä onneksi kätki punan kasvoillani. Saatoinpa hieman sisuuntuakin. Seuraavassa valmennuksessa Seppo saa nähdä kuuliaisen nuoren ratsun ja päättäväisen ratsastajan.

Tarinani päättyy tällä kertaa kuitenkin onnellisiin hetkiin. Valmistauduin vähintään eilisen kaltaiseen kiiturisuoritukseen, mutta toisin kävi. Nalle kävi kuin kello. Kaikki kiire oli poissa ja sain nautiskella ihanasta puolituntisesta rauhallisen ja toimivan hevosen kyydissä. Ratsastuksen kruunasi puolen tunnin maastokävely tunnin päätteeksi. Kolminkertainen huraahuuto Nallelle!

Huomenna teemme vain pienen kävelylenkin, mutta nähtäväksi jää, josko ensi viikolla uskaltaisin ottaa kuvioihin pari kavalettia.

Asiasta kolmanteen. Kaipailisin teiltä rutinoituneilta blogspotin käyttäjiltä vinkkejä uuden sivuston järjestämiseen. Miten ulkoasusta saisi persoonallisemman? Mitään banneria en taida osata tehdä. Entä pitäisikö etusivun lisäksi luoda muitakin sivuja? Kaikki neuvot ja toiveet otetaan ilolla vastaan.