Kuvia ja kuulumisia

Pieni pötkö saapui elämäämme 1.9 ja hän on tietenkin täydellinen <3 Vauva-arki on lähtenyt liikkeelle mukavasti ja olen ehtinyt vähän itsekin harrastamaan. Paluu tallin kiltin hevosen satulaan toteutui tällä viikolla. Esteitä ja rankempaa menoa tuskin on tiedossa muutamaan kuukauteen.

Tallikin on nyt valmis ja odottelee asukkaitaan. Aluksi hevosenpitoon totutellaan kahden ponin parissa. Ehkä lähempänä vuodenvaihdetta on sitten hevosen aika. Lapsessa on varmasti työtä ja harrastusta seuraavaksi pariksikymmeneksi vuodeksi, mutta hankin silti itselleni vähän lisäpuuhaa kevääksi.

Tallin edessä on sairastarha eli niin pieni jaloittelualue, että siinä ei iso hevonen saa juostua. Toivottavasti lokeroon ei heti joudu yhtään sairauslomalaista.

Sisällä ja ulkona on lämmitettävät kupit. Putkiin vedettiin myös lämmityskaapelit.

Aidat ovat muuten valmiina, mutta sähkölangat vedetään varmaan vasta huomenna.

Kentälle tulee vielä pintahiekka.

Puoliovet ovat kätevät valon, ilmanvaihdot, kurkistelun ja siivouksen kannalta, mutta nähtäväksi jää, kulkeeko näistä muut kuin  ponit ulos. Ehkä hevonen joutuu kiertämään noista leveistä ovista.

Tilattiin mittatilauksena normaalia pidemmät elementit, kun seinästä seinään on muistaakseni 3,65m. Voi kun nämä pysyisivätkin näin siisteinä.

Hoitotilassa on satulakaappi, loimitelineet, ruoka-astiat ja vesipiste. Muuta ei kyllä näin pieneen talliin mahdukaan :)

Tallin harjakorkeus on 3,5m ja ilmanvaihtaukot tulivat tosi korkealle. Pekan isä Seppo keksi rakentaa sellaisen maasta käsin avattavan luukun, jollainen rakennettiin molempiin päihin. Lisäksi alhaalla on neljä ritilää tuloilmalle.

Tässä vielä yki portti retkottaa irti tuossa oikealla. Nyt on jo saranoillaan.

 Tiedättehän, kun joskus näkee jotain niin kaunista, että sitä alkaa haluamaan itselleen. Sanoin puoliksi leikilläni talvella kavereille, että ostaisin itselleni nuoren ponin, mutta en kyllä uskonut siihen itsekään. 21.9 lahden yli rantautui kuitenkin kaksi vuotias Ronja-poni, joka ensi vuonna pääsee tutustumaan ratsun ammattiin. Ronja on ruotsalaisen ja saksalaisen ratsuponin risteytys. Tavoitteena olisi, että se kesällä  pysyisi meidän isomman hevosen ja Pekan peesissä maastossa ja ehkä vuoden päästä tähän aikaan päästäisiin jo oikeasti vähän treenailemaan juttuja.

Poni on oikein hyvä syy pyrkiä takaisin normaalipainoon. Tästä tulee about 140 cm korkea ja tuskin kovin tanakka, joten paljon yli 50 kiloista kuskia se tuskin kaipaa. Olisi hauskaa katsoa, minne asti osaan ponin kouluttaa ja tietty kisoihinkin tekisi mieli sitten jossan vaiheessa.

Jos poni on lahjakas ja se pysyy terveenä, etsin sille muutaman vuoden päästä motivoituneen nuoren ratsastajan :) Jos elonpäiviä riittää ja omakin lapsi innostuu ratsastamisesta, niin ehkä kymmenen vuoden päästä ponista voisi olla iloa hänelle. Tai kenties ponista tuleekin turvallinen tätikuljetin keski-ikäiselle itselleni. Ja voihan sen astuttaakin. Oikealla orivalinnalla varsat voi rekisteröidä welsh part bredeiksi.

Ponin seuraksi meille muuttaa tuttavan omistama Palle-shettis. Olen vähän kahden vaiheilla ison hevosen suhteen. Toisaalta järkevin olisi etsiä joku rauhallinen ylläpitohevonen, jolla Pekka voisi jatkaa tunneilla käymistä. Mieleisen hevosen kohdalla ostoa voisi tietty harkita, mutta jotenkin sitä haluaisi olla varma, että hevonen on Pekalle sopiva. Ratsastuksen harjoitteleminen liian vaikealla hevosella on tuskaa.

Parasta olisi, jos itse olisin siinä kunnossa, että voisin auttaa ratkomaan ongelmia, joita niin usein uuden hevosen kanssa tulee. Varmasti muutenkin ratsastaisin Pekalle tulevalla hevosella pari kertaa viikossa minkä ponin kouluttamiselta ja vauvan hoidolta vain ehtisin. Siksikin ostoa voisi olla hyvä hieman lykätä.

Tällä hetkellä sopivaa ylläpito- tai myyntihevosta ei ole kiikarissa. Ehkä asia ratkeaa omalla painollaan.

Jos heitän veivini tai hurahdan

Mentaalisesti lapsen odottaminen ei ole aiheuttanut elämässäni suuria mullistuksia. Paitsi kaksi, jotka eivät edes välttämättä liity perhekoon kasvamiseen ja joihin palaan myöhemmin. Useimmilla ystävillä on jo lapsia ja kieltämättä joidenkin persoona saattoi kehittyä uusille urille pikkuihmisten myötä. Eikä siinä mitään. Itse en usko, että kuoriudun sairaalavaatteistani ehtana kanaemona tai itkeä tihrustan vaippamainoksille tulevaisuudessakaan, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Ensimmäisen lapsen syntymä muuttaa joka tapauksessa asioita. Tietenkin tärkeintä olisi, että kaikki menee hyvin. Jos kuitenkin menetän itseni ja hurahdan jonnekin mammakuplaan, tai vaikka kuolen synnytykseen, mikä toki on äärimmäisen harvinaista, niin kirjattakoon jotain muistiinmerkitsemisen arvoista.

Edestäpäin ei heti arvaisi, että oon pakannut melkein 15 kg ekstraa  tähän alle 160cm varteeni :D

 Ensiksikin lapsi on tietenkin maailman tärkein asia. Vaikka odotusaika on ehdottomasti ollut elämäni tympein ajanjakso, ei se missään tapauksessa vie arvoa lapselta, jota luonnollisesti Pekan kanssa odotamme suurella innolla. Luultavasti kaikki vaivat ja harmitukset unohtuvat ajan oloon tai ainakin korvautuvat uusilla pulmilla nukkumisesta hampaiden tuloon, niin että kuka jaksaa muistella neljän kuukaden "krapulaa" tai niitä muita mukavia pikku oireita, jotka uusi elämä toi tullessaan?

Sitten tukevat ne mainitsemani muutokset. Molemmat liittyvät kotona olemiseen. Jos ehkä ennen pitkästyin nopeasti omien seinien tuijotteluun tai kaipasin juhlimaan kavereiden kanssa, niin tässä suhteessa kolmekymppiseksi venähtänyt nuoruuteni taitaa olla taputeltu. Olen ollut jopa salaa tyytyväinen, kun olotilaan vedoten ei ole tarvinnut osallistua joihinkin rientoihin. Ajatus baariin menemisestä tuntuu yhtä houkuttelevalta kuin työpäivän päälle lankeavaan henkilöstökokoukseen osallistuminen. Vaikka totta puhuen kaipaan niin paljon töihin, että pieni henkilöstökokous kyllä voisi tullakin kysymykseen.

Ystäviä on kyllä ikävä!

 Toinen ihmeellinen asia on se, etten kaipaa matkustelua. Ehdin toki raahata tätä uutta elämää sisuksissani peräti neljässä valtiossa, mutta krooninen matkakuumeeni loisti poissaolollaan. Oli ihan ok. mennä reissuun, mutta en saanut siitä sellaisia kiksejä kuin ennenmuinoin. En ole selannut äkkilähtöjä koko vuonna. Ajatus aurinkorannasta ei herätä mitään tunteita. Matkustelussa kaipaan korkeintaan vanhojen ystävieni seuraa. Kunpa he haluaisivat matkailla takapihallani :D

Ehkä kutsun vaikka heidät ensi kesänä!

Tää oli ennen paras fiilis ikinä. Hetki ennen koneen nousua.

Kuin myös loman ekat mojitot!

Melkein tasan vuosi sitten Venäjän Karjalassa (!)

Käsitykseni täydellisestä elämästä pitää sisällään jokseenkin keski-ikäisen, keskituloisen ja keskiverron suomalaisen haaveita. Toivon terveyttä perheelleni ja läheisilleni. Työtilanne saisi pysyä ennallaan ja autot ehjinä. Kunpa kehittyisin harrastuksen saralla. Toivottavasti suuret vastoinkäymiset eivät kohtaisi meitä.

Täydellinen hetki

Joskus sitä ei oikein edes tiedä mistä unelmoi. Muutama vuosi sitten olisin voinut julistaa kiveen kirjoitetuksi kolme jaloa totuutta: En koskaan enää muuta omakotitaloon,  ota hevosia kotiin tai jämähdä minnekään ydinperhekuplaan. Nyt en voisi kuvitella mitään parempaa.

Täydellinen lauantaikävely

Oman pihan näkymä

Ehkä palaan lukemaan tätä jonakin räntäsateisena aamuna, kun talutan mahavaivaista hevosta itkuhälytin taskussa ja pelkään kompastuvani omiin silmäpusseihini. Olkoon sitten niin. Juuri nyt tuntuu, että elän unelmaani enkä muuttaisi mitään.

Viimeistään kolmen viikon päästä ollaan jännän äärellä. Jos joku näitä juttuja lueskeleva on sovittanut hevosharrastustaan vauva-aikaan, niin pistäpä kommenttia kehiin. Olisi kiva lukea :)

Loppuun on pakko laittaa vielä Pekasta ja tuntiheppa Belindestä pari uutta kuvaa. Pekan kehitys on ollut kyllä ihan huikeaa. Esteratsastus taitaa olla parasta ;)

Tarkenee

Kyllä kesälläkin saa valittaa. Mustavalkoisimmat älähtävät heti, jos joku erehtyy parjaamaan hellettä. He perustelevat kantansa tökerösti linkkaamalla kuvia lumikinoksiin hautautuneista autoista muistutellen, että tätä on sitten tulossa taas! Oikeastihan talvihelvetin ja kesähelvetin väliin mahtuu monenlaista ihmislajille sopivaa säätilaa ja vaikka kesästä pidänkin, on mielestäni kohtuutonta, että joudun tätä nykyä käymään älylliset keskusteluni talomme kylmiössä yhdessä kevätsipulin ja hillopurkin kanssa.

Ja kyllä. Maksoimme mielellämme joulukuussa pari tuhatlappusta vastaavista +30 asteen olosuhteista Thaimaan lämmössä, mutta koska arkimiljööseeni ei kuitenkaan kuulu kaksi uima-allasta, meri, ilmastoitu hotellihuone ja hymyillen eteen kannetut virvokkeet, ei minusta tähänkään voi vedota.

Iloni ja lohtuni on Sssjjööönnggg (vai mikä se kaverini hassunkuuloinen punainen auto olikaan), jonka ilmaistoitu sisus on sulkenut minut syleilyynsä jo monta monituista kertaa suunnatessamme pitkille automatkoille katsomaan kisoja tai myyntihevosia.

On kivaa, että kaverit ostelevat uusia ratsuja, mutta samalla oma hevoskuumeen kiukaani sihahtelee sietämättömästi. Poden lämpöhalvauksen ohessa häiriintyneen kehonkuvan aiheuttamaa tilaa, joka saa minut aika-ajoin perusteettomasti uskomaan, että ihan totta voisin kiivetä jonkun hevosparan selkään. Oikeasti lopetin ratsastuksen jo ajat sitten ja pari kierrosta kiltin suomenhevosen selässä sai kesäkuussa hankitun nivusvamman äitymään niin pahaksi, että ratsastelut ovat saaneet jäädä sikseen. Vilkaisu maneesin peiliin oli myös aika lohduton. Ratsastuskypärän pukeminen ei tee merileijonasta urheilijaa.

Minä ja Nalle Oliver Karman valmennuksessa. Kuvittele tähän toppaliivin täytteeksi 15kg lisää, niin thats me today! Taustalla aina sopivasti muhkea Tähti ja ikilaiha Meija.

Pekka treenaa ahkerasti tallin hevosilla ja minä kuvaan ja kannustan kateudesta kukertavana. Kun tunnin tapahtumia vielä analysoidaan opettajan kanssa kepeästi jutustellen, en yleensä enää kestä, koska olen huono vaimo ja katkera ihminen, joka haluaisi itse ratsastamaan. Oikeasti Pekka ansaitsee kaikki mukavat jutut, koska hän on isänsä kanssa käyttänyt puolet kesälomastaan meidän ratsastuskenttätyömaalla.

Belinde on esteillä pekan lemppari tuntiheppa Kirjonurmen tallilta

Hertta katsomassa, kun "isi" ratsastaa.

Paikallisen kaivurifirman (Ansiomäen konepalvelu Oy) ja kahden työtä pelkäämättömän Pitkärannan yhteisellä panoksella syntyi pihaan ihan mukavan kokoinen kenttä (25x40m). Aitatolpat ovat vielä tilauksessa ja urakoitsijan suosituksesta kantava kerros jää yhdeksi talveksi painumaan, mutta katsotaan, jos lumien tulon jälkeen kentällä pääsisi jo vähän ratsastamaankin.

Pintamateriaalit päätän vasta keväällä, mutta suosituksia otetaan vastaan.

Lupaamani tallikuvat antavat yhä odottaa itseään, koska sattuneesta syystä en ole jaksanut tyhjentää karsinoita  rakennusrojusta. Kaikki aikanaan. Kuukausi pitäisi suunnilleen vielä kärvistellä mahan kanssa. Onneksi kaikki on mennyt tähän asti ihan ok. Ennen kaikkea olen säästynyt kaiken maailman mieliteoilta, pesänrakennusvieteiltä ja herkistymisiltä. Mitä nyt yöllä heräsin toden teolla murhetimaan, ettei meidän mukula ehkä ehdikään opetella ratsastamaan maailman hienoimmalla shetlanninponilla Otto-Villellä, jonka eilen kuulin olevan jo 20v.

Tässäpä näitä kuulumisia tällä erää. Koittakaa kestää toverit vaikka vielä on kesää jäljellä.

Talli

Talli on lähes valmis. Vesijohto kaivetaan vielä kesällä pihan rännikaivoremontin yhteydessä ja samalla asennetaan vesiautomaatit. Kuvia en vielä viitsi laittaa ennen kuin on kaikki valmista. Tallista tuli kuitenkin juuri sellainen kuin toivoin. Kiitos jo tässä vaiheessa Pekalle ja hänen isälleen Sepolle, jotka lähes kahdestaan ovat kaiken saaneet aikaan. Itse olen osallistunut oikeastaan vain suunnittelemiseen sekä maalaushommiin.  

 Meidän talli toteutettiin siis vanhaan autotalliin ja jo tästäkin syystä tiedossa oli, että tilaa ei ole rajattomasti. Tämä sopii minulle hyvin, koska en ole perusluonteeltani mikään suuri siivoaja ja ennen kaikkea en halua, että nurkkiin kertyy paljon tavaraa, mikä ison rakennuksen kanssa olisi saattanut olla riskinä. Meillä heinät sijoitetaan päärakennuksessa olevaan varastoon muutaman metrin päähän tallista. Osa heinistä voi toki olla myös alusille tarkoitetussa mönkkärihallissa, jonne olen kaavaillut paria suursäkkiä olkipellettiä. Heinät meille tulevat näppärästi rajanaapurilta. 

Samaisen naapurin kanssa on sovittu lannan hävityksestä. Tätä varten pihaan on hankittu korkealaitainen kippikärry, joka liikahtaa traktorilla naapuriin pari kertaa vuodessa. Kärrylle nousee vielä tallin vasempaan kylkeen oma katoksensa. 

Talli eristettiin ja molempiin päihin rakennettiin ilmanvaihtoluukut. Kahden hevosen siirtotalleissa ilmenneiden ilmanvaihto-ongelmien vuoksi päätimme tehdä meidän tallista riittävän korkea ja sisäkorkeus onkin yli 3,5 metriä. Toivottavasti lopputulos ei ole liian kylmä. Sitä silmällä pitäen vesijohtoihin on hankittu lämmityskaapelit ja juoma-automaatit ostettiin myös lämmityksellä. Kolmas juomakuppi tulee ulkoseinään, tarhan sisälle.  

Kupit ovat vielä paketissa, joten en muista oliko se mihin päädyimme juuri samanlainen kuin tässä :D

 Karsinoista teimme 9m2 kokoisia ja hoitotila lienee jotain 5x2,5 metriä. Tila on pieni, mutta siihen tulee vain yksi kaappi ja loimiteline, joten hevosten hoitoon pitäisi jäädä riittävä ala. Sellaiset rojut, joita ei ihan päivittäin käytetä, sijoitamme toisessa autotallissa oleviin kaappeihin. Karsinoihin tehtiin ns. enkkuovet, joista on suora ulospääsy tarhaan. Sisäkautta pääsee toki myös hoitotilaan, josta on isommat pariovet ulos. 

Koska tällaisista ovista aina lapsena haaveilin...

Kesällä vuorossa olisi kentän ja tarhan tekeminen, mikä vie varmasti oman aikansa ja ennen kaikkea rahaa. Toivottavasti hyvin karttunut hevostilini ei hupene ihan kuiviin. Jos kaikki käy kuin satukirjassa, voisi meille muuttaa pari hevosta jo loppusyksyn ja joulun välillä. 

Hevosilmoitukset ovat viime aikoina tulleet uniin asti. Meille odotetaan perheenlisäystä ja tästä syystä en ole päässyt ratsastamaan yli kuukauteen. Aamuyön tunteina olen kuitenkin kuivaharjoitellut mitä hienoimpien hevosten kanssa melkoisen kokoisilla esteradoilla. 

Tähän vaan vaihdettaisiin mun naama, niin kuva voisi olla viime yöltä. Keskivartalo olisi lähes autenttinen.

 Nyt kun vielä keksisi, miten onnistuisin kehittämään vastaavan mielenkiinnon kaiken maailman lastenrojuja kohtaan. Pitääkö olla huolissaan, jos yhdistelmävaunujen sijaan tiedän kaupunkilaiseksi nyt aika paljon traktorien peräkärryjen ominaisuuksista? 

p.s. onko ponin ostaminen jo tässä vaiheessa liian aikaista?

Varsoista ja vähän muusta

Kevät tulee ja moni pohtii tammansa astuttamista. Varsahaaveet ovat ihania ja joutilaiden tammojen omistajilta tiedustellaankin avoimesti astutussuunnitelmia ja orivalintoja. Kun elää saksalaisen pakastesperman ja oikein ajoitetun tammakiiman kuplassa, voi toisinaan hämärtyä, että ihmisten välisessä kanssakäymisessä lisääntyminen ei ole jalostusta tai koko yhteisön kahvipöytäkeskustelun avoin aihe. Ainakin, jos ei halua olla juntti ja sitähän me emme tavallisesti halua.

Milloin on kohteliasta kysyä toisen perheenperustamissuunnitelmista tai tiedustella, onko vyötärölle kasvanut vararengas spermiumin vai sinerbykoffin tekosia? Breaking News: Ei koskaan! Ihmiset kertovat kyllä mahdollisesta raskaudestaan kenelle haluavat ja jos joku todella lapsia tähän maailmaan aikoo pykätä, niin viimeistään 9kk jälkeen tiedonjanoisimmatkin juoruämmät voivat lakata puremasta kieleensä. 

Sillä on syynsä, miksi moni oikeastikin raskaana oleva, ei halua asiasta puhua ensimmäisinä viikkoina. Tällöinhän raskaus ei myöskään näy ulospäin. Asia varmistuu naiselle itsellekin vasta yleensä viikolla 12 ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa. Siihen saakka marketin raskaustestin heiveröinen viiva voi aivan hyvin olla tyhjä arpa: tuulimuna, monirakkularaskaus, keskeytynyt keskenmeno tai vaikka kohdunulkoinen raskaus. Ensimmäisillä viikoilla monen haaveet hurahtavat vessanpönttöön kerta toisensa jälkeen. Ne ovat asioita, jotka eivät kuulu koko kylälle.

Moni myöskin kipuilee sen tosiasian kanssa, että kaikille ei koskaan synny biologisia lapsia. Lasten ”tekemisestä” utelija voi todella pahoittaa toisen mielen. ”Eikö teidänkin olisi jo aika?” Mitäpä siihen sanoa: ” Eikö sinunkin olisi jo aika kaivaa se pää pois sieltä perseestä?”

Seuraava tarina on tiettävästi tosi ja tapahtui aivan toisaalla, pienessä kunnassa lähellä susirajaa. Jo pitkällä neljääkymmentä käyvä rouva epäili, että perheen lapsihaaveet saattaisivat vihdoinkin edistyä. Hän otti yhteyttä paikkakuntansa ainoaan neuvolaan ja jäi jännittyneenä odottamaan ensimmäistä käyntiä. Miehen lisäksi asiasta ei kerrottu kenellekään, koska väärä hälytys tai tavattoman yleinen varhainen keskenmeno olisi ollut suru myös mahdollisille tuleville isovanhemmille.  Autiossa odotushuoneessa nainen huokaisi helpotuksesta. Kenellekään ei tarvitsisi selitellä käynnin syytä. Neuvolassakin kaikki meni hyvin, mutta varmuus mahdolliselle raskaudelle saataisiin vasta monen monituisen viikon päästä. 

Kuitenkin kaksi päivää käynnin jälkeen nainen sai yhteydenoton kaveriltaan. Kaveripiiriin oli tullut varmantuntuinen epäilys, että nyt on pulla uunissa. Nainen oli järkyttynyt. Koska asiasta ei todellakaan tiennyt kuin kaksi ihmistä, mies ja terveydenhoitaja, eikä jonkun hassun viikon kestänyt mahdollinen raskaus mitenkään voinut näkyä, oli tilanne erityisen harmillinen. Nainen sanoi jyrkästi, ettei halua että tällaista juorua levitellään, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Kohta asiasta kuiskivat naisen asiakkaatkin. 

Muutaman päivän kuluttua juoru saavuttanut terveydenhoitajan ja hän teki jotain todella suoraselkäistä. Ammattilaisena terveydenhoitaja otti itse yhteyttä naiseen ja kertoi, että uusi tietokoneohjelma oli aiheuttanut ongelmia ja sen toimintoja selvitellessä oli toinen asiakas pieneksi hetkeksi saanut nähtäväkseen tämän kyseisen naisen tiedot. Muuta ei pienessä tuppukylässä tarvittu. Terveydenhoitaja oli todella pahoillaan ja hoiti asian ammattimaisesti. Hän myös jutteli toisen asiakkaan kanssa salassapitovelvollisuudesta myöhemmin. Harmi vain, että vahinko oli jo tapahtunut.

Enää naisen ei tarvinnut ihmetellä, mistä juoru oli saanut alkunsa ja kaikki, jotka asiasta tiesivät, kertoivat kuulleensa huhun tuon toisen asiakkaan perheestä. Perheenjäseniä nainen ei ollut nähnytkään kuukausiin. Hän päätti antaa asian olla. 

Jonkin ajan kuluttua uusi ikävä juoru tavoitti naisen. Nyt kerrottiin totena, että nainen olisi soittanut paikalliseen terveyskeskukseen ja raivonnut puhelimessa siitä, että hänen tietojaan olisi luovutettu vieraalle. Muutama viikko tästä levitettiin jo tarinaa, jossa nainen olisi itse vihjannut raskaudestaan asiakkaalle, joka sitten oli kertonut asiasta eteenpäin. Ilmeisesti tarinan alkuperäinen lähde teki kaikkensa syyn vierittämiseksi toisaalle. Lisäksi porukassa kummasteltiin, miksi nainen ylipäätään on niin pikkusieluinen, että edes pahoitti mielensä mokomasta asiasta. Huolestuttavien verikoetulosten kanssa nainen odotti ensimmäistä ultraansa ja päätti, että mikäli kaikki kuitenkin olisi kunnossa, hän pitäisi tästedeskin tarkasti mielessä, kenen kanssa jakaa elämänsä ilot ja surut. 

Tarinan kuultuani voin vain todeta, että onneksi omaan ystäväpiiriini ei kuulu kuvatun kaltaisia ihmisiä! Omat ystäväni eivät kuuna päivänä olisi lähteneet juoruiluun mukaan ja varmasti he olisivat myös kehottaneet juorun aloittajia hienotunteisuuteen. Tai jos innostuksissaan olisivatkin levitelleet asiaa ympäriinsä, olisivat he jälkikäteen pyytäneet sitä anteeksi. 

Mikäli joskus lapsia saisin ja raskaus myös etenisi ensimmäisten kriittisten viikkojen yli, kertoisin asiasta ensimmäisenä omille läheisilleni ja parhaille ystävilleni. He myös varmasti haluaisivat kuulla asiasta minulta itseltäni. Tässä kohtaa jatkan kuitenkin koiranpennun etsimistä ja varsojen ihastelua. Tallin rakennustyötkin etenevät kovaa vauhtia ja hevoskuume on megalomaaninen. Toivotan kaikille mukavaa kevättä!