Kansallisten ja kansaivälisten kisojen katseleminen on paitsi mukavaa myös kehittävää. Ihana Henna järjesti minulle maalaishiirelle lipun Hihsiin ja pääsin nauttimaan muutaman tunnin hallikisoista isolla H:lla.
Uskon muuten ihan oikeasti, että huipulla ratsastavien suoritusten katseleminen kehittää muutakin kuin pelkkää kateuskäyrää. Vähintäänkin saan kisaturistina toimimisesta motivaatiota omaan ratsastukseeni. Yksi jos toinen katsomossa jännittävä uskoakseni ajatteli samaa: pääsisipä pian itsekin hyppäämään. Meidän tavallisten taatelintallaajien esteratsastus tapahtuu tietenkin aivan eri svääreissä kuin Anna-Juulia Kontiolla tai Michael Withakereilla. Sen sain todellakin tuta tänään kun intoa puhkuen kiipesin oman Nalberttini kyytiin.
Laiskuus, tuo yksi seitsemästä kuolemansynnistä, tahtoi kyllä kovasti haitata treenejäni. En tietenkään ollut suunnitellut kunnon ratsastajan tavoin itselleni mitään järkevää tehtävää. Valmiiksi kasattujen esteiden hyödyntäminen johti aika omituiseen ristikko-voltti- ristikko-yritelmään. Ajattelin ratsastaa esteiden väliin pienen voltin, jossa teoriassa olisin voinut hakea kontrollin vaikkapa siirtymän kautta. Voltin tila jäi aika pieneksi, mutta ainakin maneesin seinä pakotti hummaani hieman hidastamaan.
Nalle toimi ennen hyppyjen aloittamista mielestäni aika kivasti ja kuuliaisesti ravissa ja laukassa, mutta jarrut valitettavasti jälleen katosivat esteillä. Olen yrittänyt sitkeästi ratsastaa myös kavaleteilla tavallisella kolmipalalla, mutta taidot eivät tahdo aina riittää. On hankala yhtälö ratsastaa rennolla kädellä ja kiskomatta, kun ratsu tahtoisi kauhoa eteenpäin kuin pikajuna. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen muutamasta onnistumisesta.
Lopputunnista hevonen nosti vaivattomasti myös meille vaikean oikean laukan. Lisäksi ravissa voisin melkein sanoa olleeni tilanteen herra. Jatkossa pitää vaan vielä enemmän ottaa neuvoista vaarin ja ratsastaa sitkeästi ravissa suorilla linjoilla kavaletti-seis-tehtäviä ja uskoa, että hevonen oppii jonakin päinänä odottamaan.
Tuntuu pahalta liikuttaa nuorta hevosta niin paljon, kuin olen nyt joutunut tekemään. Vapaapäivien jälkeen hallinta vain katoaa niin totaalisesti, että olen valitettavasti joutunut vähintään juoksuttamaan liinassa eikä todellista vapaata ole tullut kuin yhtenä päivänä viikossa. Kauraa Nalle saa vain puoli litraa aamulla ja litran illalla, joten eväistäkään en viitsisi juuri nipistää.
Ratkaisu taitaa olla se, että joudun vain kertakaikkiaan harjoittelemaan enemmän. Onneksi meidän tallilla on tarjolla valmennusta säännöllisesti ja tallin omat ratsastuksenopettajatkin ovat olleen suureksi avuksi. Kiitos!
Kuvia ei nyt ole saatavilla, mutta katsotaan, jos joku haluaisi tulla kuvaamaan keskiviikkona Sepon valmennuksiin. Huomasin, etten ole laittanut videoita moneen kuukauteen, joten toivotaan, että saan kuvaajan.Hyvä puoli tässä kaikessa tuskassa on se, että umpihikisenä ja kaikkensa antaneena voi hyvällä omallatunnolla ottaa ison palan Iinan herkullista suklaakakkua. Kyllä elämä kaikesta huolimatta on aika ihanaa. Sittenkin, vaikka mahdollisuuteni tässä elämässä itse päästä Hihs-areenalle tulee tapahtumaan korkeintaan puomien nostajan tehtävissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti