Onnelliset hevoset

Mitä hevoset sanoisivat jos osaisivat puhua? Ajatus on pelottava. Moni varmaan vaikertaisi vaivojaan tai surisi epäreilua kohtelua, jota on saanut osakseen. Vielä jokin aika sitten uskoin, että tärkeintä on tulla paremmaksi ratsastajaksi. Olen harrastanut hevosia 25-vuotta. Edistyminen, valmentautuminen ja kilpaileminen ovat tosin kiinnostaneet minua vain murto-osan tuosta ajasta. Näin aikuisena kehitys on hidasta. Eräällä osa-alueella uskon kuitenkin viimeisten vuosien aikana saavuttaneeni edistystä.

On varmasti turha valehdella itselleen, että olisin aina osannut toimia hevosteni parhaaksi. Etenkin ensimmäisten ratsujeni kanssa turvauduin varmasti liian usein väkivaltaan. En myöskään kyennyt näkemään todellisia syitä hevosteni käyttäytymisen takana. Olin ymmärtämätön ja olen sitä varmasti jossain määrin vieläkin. Tietomme rajat ovat maailmamme rajoja. 

 Sanotaan myös, että tieto on valtaa. Eriasteisia vallankäyttäjiä löytyykin  joka lähtöön. ”Minä kyllä tiedän”-asenne on hevoshommissa pahinta myrkkyä. Alalla liikkuu paljon rahaa, joka halutaan ottaa pois. Epätoivo laittaa maksamaan. Joskus apu ongelmiin on vain lähimmän klinikan päässä -jos sielläkään. Hevosen on kuitenkin odotettava auringonhattu-uutteiden ja koputteluhoitojen ajan, josko joku ”minäkyllätiedän”-ihmisistä olisi kuitenkin tiennyt. Toisessa ääripäässä on ryhmä hevosenomistajia, jotka pistävät päänsä pensaaseen. Heidän hevosensa ovat vain omalaatuisia, jäykkiä, ovelia tai ”aina tehneet noin”. He yksin tuntevat hevosensa. 

Miten sitten saavuttaa se kultainen keskitie?  Ovista ja ikkunoista tunkevat näkemykset pitäisi osata suodattaa juuri tämän tietyn yksilön hyödyksi, mutta samalla on tunnettava laajasti myös hevosten käyttäytymistä ja toimintaa yleisesti. Se vaatii kiinnostusta, aikaa ja tuhansia tunteja hevosten kanssa olemista.

Minulla on ollut hevosia toistakymmentä vuotta. Kuinka usein silti teenkään virhearvion? Ja samalla en voi kuin kauhistella sitä ratsastajien kasvavaa ryhmää, jonka kosketus hevosiin kulminoituu kymmeneen minuuttiin ennen tai jälkeen ratsastuksen. Hevosen tuntemaa kipua tai pelkoa ei osata lukea lainkaan. Satulan alla voimakkaasti ontuva hevonen ei herätä mitään tuntemuksia. Ratsastusmuodin uusimmat trendit tunnetaan paremmin kuin hevosen ruokinnan perusteet. 

Täydellisen hevosmiestaidottomia ratsastajia syntyy niin pienillä kuin suurilla talleilla. Syrjäinen pikkutalli voi olla idyllinen tai täydellinen pommi. Jos rahat on loppu, hevosmäärä lähtenyt käsistä ja omistajan omakin osaaminen hakoteillä, voi pienellä tallilla vuosia käyvä asiakas kasvaa siihen luuloon, että moni eläinsuojelullisesti arveluttava toimintamalli on jotain täysin normaalia. Toisaalta isossa tallissa asiakas voi kokea, että hevosmiestaito on jotain, mikä kuuluu vain palkatuille työntekijöille. Eikä tallin kokokaan takaa laadukasta hoitoa.

Onnellisen hevosen oppii tunnistamaan, mutta se vaatii oikeanlaista katsetta. Onnelliseksi ei tee pinkki riimu tai valkoiset puuaidat. Lisäksi pitää olla halua nähdä. Monen harrastajan intuitio saattaa sanoa, ettei haluttomasti liikkuva, kiukkuinen ratsu, tai kesken tunnin jatkuvasti irtoilevat kengät kuulu asiaan. Oma järki opitaan silti vaientamaan. Totuus on kuitenkin se, että mikään hevonen  ei esitä ontuvaa päästäkseen lintsaamaan töistä, eikä homeista heinää oikeasti voi syöttää edes ulos. 

Onnelliset hevoset ovat ratsastuskoulun tai vuokratallin paras käyntikortti. En varmasti ikinä pääse ratsastamaan sarjavaihtoja tai hyppäämään isoja ratoja, mutta hevosmiestaidoissa aion taatusti tulla kaiken aikaa taitavammaksi. Siihen myös haastan ihan jokaisen.