Vanhoja kuvia

Voi ihme, mitä pölyiset albumit sulkevatkaan sisälleen! Hevosharrastukseni ehdottomasti toiveikkain vuosikymmen on 1990-luku. Lupaan tehdä postauksen joskus paremmalla ajalla ratsastuksen ysärimuodista ja ylipäätään lajin harrastamisesta parikymmentä vuotta sitten. Tässä kuitenkin muutama kuva, joita en malta olla julkaisematta.

Sharon, minä ja Maija Kallio

 

Urani ratsastajana alkoi todenteolla kuusivuotiaana Kiviniemen tallilla (nykyinen Joensuun ratsastusopisto). Täytyy sanoa, että vaikka jalkani eivät ihan yletä satulankaaren yli, näytän kuitenkin ihan ryhdikkäältä nuorelta ratsastajan alulta. Reetta-ope yritti aina hyvää hyvyyttään tyrkyttää minulle sopivampaa Mosse-ponia, mutta hei... Vaihtaisitko itse tämän barbiehevosen laikukkaaseen shettikseen, jolla on lasisilmä? 

Hevosrakkauteni eteni ihan uusiin svääreihin, kun 11-vuotiaana sain ensimmäisen oman hoitoponin. Adele Fly oli laadukas connemara, jolla tallin omistajan tytär ratsasti itse paljon. Aden kanssa mentiin ensimmäistä kertaa pelottava tynnyrieste, joka sen aikaisella mittapuullani oli jonkinlainen taitavan ratsastajan mitta. Este oli vain reilun metrin korkuinen, mutta ei ollut ratsukkokaan suuri. Aden säkäkorkeus oli 137 cm ja itse oli varmaan samassa kokoluokassa. 

 

Kamikaze-esteratsastusta arvokkaampi oppi 11-vuotiaalle itsetuhoiselle ratsastajalle on kalpeasti tallentunut tähän kuvaan. Tajusin tuona kesänä, mitä hevosen oikenpäin ratsastaminen tarkoittaa. Opin tavoittelemaan tätä tunnetta. Ilman tätä oivallusta ei ratsastuksessa voi edetä uudelle tasolle. Nyt kuvaa katsoessani en kyllä voi olla hieman hymähtämättä. Ratsastin niin tosissani koulua, ettei sitä ihmettä ole varmaan sen koomin nähtykään. Ja kaksiraitaverkkarit jalassa tottakai.

Eppe oli ensimmäinen oma hevoseni. Vanhan vamman takia tästä ihanasta ruunasta tuli maastomopo, mutta joku oli kyllä sen tosi hyvin kouluttanut. Eppe asusti kesän meidän mummolassa. Alakuvassa on uunituore hevosenomistaja. En vieläkään unohda sitä tunnetta. Se on kuin ensirakkaus: once in the lifetime. Toivottavasti myös tuo punainen polkkatukka ilmestyy päähäni vain kerran elämässä.

 

Kun ajattelen Ladyä nyt, olisi se varmaan pitänyt tutkia klinikalla ja selvittää, mikä sitä riivasi. Kiimahäiriöinen ja ratsastaessa todella arvaamaton tamma ei kuitenkaan koskaan saanut diagnoosia. Siihen aikaan eläinlääkäri kehotti teettämään varsan ja jalostuksesta mitään ymmärtämättömänä risteytin amerikkalaisen lv-tammani ihanan arabiorin Krakovjak Ox:n kanssa. Lopputuloksena syntyi ihmeen sopusuhtainen ja kaunis varsa, josta tuli Paraisilla asuvan Katjan sydänkäpynen. Lady lopetettiin puhkurin takia 2002, mutta C'artagnan eli Camu voi mainiosti. Yritin  palattuani ulkomailta etsiä hevosta ostaakseni sen takaisin, mutta muutin mieleni. Onnellisempaa pikkuhevosta saa varmaan hakea.

 

Olipa näitä mukava muistella. Jossain taisi olla ihan kokonainen blogi ratsastuksesta 1980- ja 1990-luvuilla. Arvostaisin, jos joku linkittäisi sen, kun on päässyt blogin nimi ja osoite unohtumaan.