maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kuvakuulumiset

Niin paljon aina ehtii tapahtua enkä millään ole jaksanut päivitellä kuulumisia. Meillä on edelleen haussa Pekalle sopiva hevonen, jolla itsekin voisin ratsastella jonkin verran. Puolisen vuotta meillä asustanut täykkäritamma Dina on opettanut Pekalle tosi paljon ja ollut muutenkin oivallinen maastokaveri Ronja-ponille. Nyt Dinan kilometrit taitavat kyllä olla täynnä ja  sen on aika luovuttaa ratsun hommat nuoremmille ja terveemmille.
 


Pekka on muuten aloittanut keväällä Salpauksessa kengittäjiksi haluavien monimuotokoulutuksen.
Ronja kävi Korpilahdella näyttelyissä ja pärjäsi hienosti




 Ehdimme maastoilla huhtikuun lopusta pari kertaa viikossa poislukien kaksi muutaman viikon lomajaksoa. Ronja on syönyt itseän aika palleroksi ja nyt etsiskelen satulaa. Toivottavasti syksyllä pääsemme vähän tekemään kentälläkin juttuja.
 

Ronja on ollut oikein kiva pieni esikoululainen. Rohkean luonteensa ansiosta se on saanut mennä maastossa aika paljon ensimmäisenä eikä edes pienet peltolaukat ole aiheuttaneet ongelmia. Olen pyrkinyt tekemään sen kanssa kaikkea kivaa ja etenkin irtohyppääminen on Ronjalle mieleistä. Hyppykaari onkin kovasti parantunut viime syksystä.

 



Pieni Palle palannee meille kesätöistään syksyllä. Hepat pääsevät laidunkauden jälkeen uudella katoksella varustettuun tarhaan. Kiitos taas Pekalle ja appiukolle nikkaroimisesta. Kesän projekteina olisi vieä paalipiilo esikuivatulle pyöröpaalille sekä katos estekalustolle. Senkin väsäsi muuten edellä mainuttu tehokaksikko.



Armi kasvaa ja voi hyvin. Hän on oikein todella hymyileväinen vauva ja parin kuukauden päästä
juhlitaan sitten 1v. synttäreitä.



 


Tällaista meille. Ihanaa kesää!

1 kommentti:

  1. Kiva kuulla teidän kuulumisia :) Ja kuulostaa myös siltä että arki on aika kivaa raskaasti pikkulapsi ajasta huolimatta <3

    VastaaPoista