Meea

Onneksi karmea räkätauti ja pieni kuume ei kaatanut ihan kokonaan meikäläistä vaan pääsin vielä tänään jatkamaan Iinan ja Meean kanssa harjoituksia. Tällä kertaa saimme myös kuvia. Kiitos Henna!

Ajatella miten siitä hamppuharjaisesta, pihan perällä kasvaneesta villivarsasta on tullit ihan oikean ratsuhevosen näköinen <3

 Tallusteltiin taas pieni lenkki tutuissa maastoissa ja Meea käyttäytyi moitteettomasti.

 Kaikkien piti hymyillä kameralle!

Nyt vähän lepoa. Vaikka kyllä hevoset on parasta lääkettä niin flunssaan kuin muihinkin vaivoihin :)

Huraa!

Innokkaasti minua pari viikkoa kuskannut hevonen saatiin tänään ruotuun ihan kreivin aikaan. Päädyin ratsastamaan tänään poikkeuksellisesti olympialla Miksun estevalmennuksessa ja yhtäkkiä kaikki oli taas ihan helppoa. Jatkossakin aion hoitaa hyppyhommat jollakin pienellä vipuvarrella varustetulla kuolaimella. Kun on pieni ihminen ja ratsu on puolestaan iso, leviämään taipuvainen ja tavattoman vahva, katson ettei minun tarvitse enää henkeni uhalla hypätä kolmipalalla. Ehkäpä, kun saamme työstettyä hirvittävän pitkää ja keskeneräistä laukkaa lisää kasaan, voin siirtyä takaisin kevyempään kuolaimeen. Aika näyttää.

Teimme aluksi aika haastavaa puomitehtävää volteilla ravissa ja laukassa. Ratsastimme myös n. 21m linjaa pienillä esteillä sekä jumppatehtävää. Valemennus sopi tasoltaan ja tehtäviltään meille tosi hyvin. Tuntui, että sain kovasti lisää motivaatiota harjoitteluun. Seuraavat treenit ratsastetaankin jo keskiviikkona, kun Seppo tulee pitämään tuntia. Tässä kooste tämän päivän hypyistä.

Kolmevuotias Meea-heppa pääsi tänään jo toista kertaa ratsun tehtäviin. Teimme about vartin lenkin ihanan lumiseen metsään. Iina talutti ja meikäläinen kökötti kyydissä. Uskaltauimme jopa ravaamaan muutamia pätkiä. Aika fiksu nuori!

Lumi on tuonut valoa ja tehnyt kaikesta kauniinpaa. Otin pari kuvaa myös Mällykäisestä, vaikka kuvat hieman häviävätkin aidolle maisemalle. En edelleenkään ole oppinut säätämään kameran asetuksia kohdilleen Hennan sitkeistä koulutusyrityksistä huolimatta.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Taas on se aika vuodesta

Moni nuori miettii, minne sitä suuntaisi opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Itsenäiseen elämään kykenevälle hevosihmiselle meidän lukion ratsastuslinja on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto. Juuri tänään mietin tallilla, miten nopeasti lukukausi onkaan mennyt. Ihan  äsken yhdeksän ratsastuslinjalla aloittanutta tyttöä vasta tutustui kaikkeen. Nyt sain huoletta tuupata hikisen hevoseni parille tallilla vapaa-aikaansa viettävälle lukiolaiselle siksi aikaa, kun itse juoksin yläkertaan loimea hakemaan. Näppärät opiskelijat vapauttivat sillä välin heppaseni satulasta ja suitsista. Kätevää! Harvassa koulussa omia oppilaitaan näkee näin mielellään myös vapaa-ajalla. Parin kohdalla on tainnut käydä niin, että Kuhmoisten komeat nuoret miehet ovat onnistuneet vetämään vielä hevosiakin pidemmän korren, mutta kyllä ope ymmärtää.  Olette silti huippuja kaikki :)

Laitan tässä uusienkin lukijoiden ihmeteltäväksi meidän lukion ratsastuslinjan mainosvideon:

Jos jäit kaipaamaan lisätietoja, niin kurkkaappa linkin taakse.

Kuulumiset

Viikonloppu meni taas aivan liian nopeasti. Onneksi töissäkin on ihan kivaa, ainakin nyt kun olen unelma-alallani. Toisinaan töihin herääminen tuntuu kuitenkin työläältä. Tallillekin olisi kiva ehtiä valoisan aikaan. Kyllä syksy osaa olla joskus tympeää aikaa.

Varmasti oppilaiden ja opiskelijoidenkin on vaikea repiä motivaatiota opiskeluun tähän aikaan vuodesta. Itse muistan harkinneeni lukion keskeyttämisestä ainakin joka toinen kuukausi. Onneksi en luovuttanut. Nyt en osaisi kuvitellakaan tekeväni jotain muuta kuin opetustyötä. Se tuskin olisi mahdollista ilman lukiopohjaa.

Hevosten kanssakaan ei pidä luovuttaa. Rakensin suurin odotuksin tänään pienen jumppatehtävän Nallelle. Linjalla oli kolme ristikkoa ja okseri.  (3,20-3,20-3,20-7m). Tulimme ravissa sisään, jotta vauhti ei kiihtyisi ja askel venyisi ihan mahdottomasti. Kaikesta huolimatta tuntui, että okseri tulee vähintään syliin ja rytinä vaan kävi. Tunsin kyllä lievää epätoivoa. Jumppasarjalla ei oikein ratsastaja paljoa pysty hevosta auttamaan, ainakaan jos on tälläinen ihan tavallinen tunari. Nostimme lopulta viimeisen ristikon melko isoksi, niin että hevonen joutui siinä nousemaan enemmän ylös kuin eteen ja saimme viimeisen välin sopimaan. Kiitos vaan Iinalle avusta! Lopetin välittömästi onnistuneeseen suoritukseen.

Ensi lauantaina on onneksi valmennusta luvassa, kun Miksu tulee pitämään tuntia meidän tallille. Mahdollisesti pääsisin myös Meijan oppiin viikolla, joten eiköhän kaikki lähde kuitenkin sujumaan ennemmin tai myöhemmin. Ongelma piilee nyt siinä, että Nallen laukka on totaalisen kesken. Innostuessaan hepalta katoaa myös jarrut, mikä tekee ratsastuksesta varsin haastavaa. Olen kahden vaiheilla kuolaimen valinnan kanssa. Periaatteessa haluaisin ratsastaa ihan tavallisella kolmipalalla, jolla hevonen sileällä toimii yleensä kohtalaisesti. Toisaalta jatkuva kiskomiskilpailukaan ei kiinnostaisi. Varsinkin hypätessä hevosesta tulee minulle kertakaikkiaan liian vahva. Edellisessä kodissa Nallella käytettiin pienellä vipuvarrella toimivaa kuolainta hypätessä. Kun hevonen ei periaatteessa ole lainkaan kovasuinen tahtoisin mieluiten jatkaa kolmipalalla, mutta mutta...

Kuukauden sinnikkyyspalkinto menee tällä kertaa kuitenkin Iinalle, jonka nuori hevonen keksi pari viikkoa siten keinon luistella epämiellyttävistä tilanteista potkimalla. Maastakäsittelyharjoituksilla ja systemaattisella palautteella oli hevonen tänään jo siinä kuosissa, että uskalsimme viikkojen tauon jälkeen jatkaa sisäänratsastusprojektia. Minä nousin kyytiin ja Iina hevoselle tutumpana hoiti taluttamisen. Niinpä pääsimme tekemään ihan oikean viiden minuutin mittaisen ratsastusretken. Kukapa olisi jokin aika sitten uskonut!

Kuvia en saanut tänäänkään, mutta katsotaan, jos joku taas haluaisi kuvata valmennuksessa. Ratkaisua meidän jarruongelmaan saa myös ehdotella. Toivottavasti homma alkaisi sujua, niin ehkä joulukuussa päästäisiin hyppäämään seurakisoihin. Toivossa on hyvä elää :) 

Lyhyt muisti ja vielä lyhyempi pinna

Hermostuminen ei sovi ratsastusurheiluun. En silti saattanut välttyä hermostumiselta, epätoivolta ja suoranaiselta ketutukselta, kun Nalle eilen kiidätti minua pitkin maneesia kuin litran mittaa. Siinä vauhdinkyyneleet ja räkäroiskeet poskella ehtii miettiä kaikenlaista. Mitä jos alkaisikin harrastaa jotain astetta rentouttavampaa? Olen aina halunnut opetella neulomaan. Juuri sillä hetkellä pehmeät ja hyväntuoksuiset lankarullat takkatulen äärelle tuntuivat vastustamattomalta ajatukselta.

Epätoivon hetkellä sitä unohtaa, että saisin oikeastaan olla iloinen pelkästään siitä, ettei hevoseni mötkötä maatumassa Sisbe-vainaan vieressä pellonreunassa. Mutta niin se on. Kun ratsastuksessa jokin menee pieleen, alkavat pienetkin asiat harmittaa. Olen aikuinen ihminen ja tajuan kyllä, että pipon häviäminen ei ole pahinta, mitä maailmassa voi tapahtua. Enkä tietenkään huutanut vattukerberaa koko kotimatkan yksin autossa. Kypsään somettamiseen ei myöskään kuulu uhkailu hevosen myymisellä. Enkä varmasti koskaan menisi vertaamaan epäonnistunutta ratsastustani koko Europpaa 1300-luvulla riivanneeseen paiseruttoepidemiaan!

Koska en lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut ratsastamaan maneesin seinästä läpi, laskettiin minut vielä tänään mukaan Seppo Laineen valmennukseen. Minä pidän Seposta ja parasta on, että Seppo pitää Nallesta. Minusta valmennus meni ensimmäiseksi estevalmennukseksi oikein hyvin. Vaikeaahan kaikki vielä on, mutta ei epätoivoista. Mitä nyt yhden 17,5 m välin vedin vahingossa kolmella laukalla... Mutta noin periaatteessa hevonen oli melko pitkälti kontrollissa suurimman osan ajasta.

Sellaista on ratsastusurheilu. Yllättäen oksennukselta haisevat loimet eivät painaneetkaan enää mitään. Vaikka autostani loppui akku ja kulkuneuvo oli pakko jättää tallille, niin mitä siitä? Sainhan kyytiä odotellessani katsella valmennusvideoita keskellä märkää ja pimeää tallinpihaa. Joku trombi kai pyöritti ponnariani, mutta so what? Eihän koko kuontaloakaan ole muotoiltu kohta neljään kuukauteen (koska olen panostanut kampaajan sijaan harrastukseeni).

Joka paikkaan koskee, flunssa iskee ja olen tehnyt koko viikon about kymmenentuntista työpäivää, mutta mikään ei haittaa. Tässä mä vaan onnellisena latailen ratsastusvideoita ja suunnittelen seuraavan viikon treeniohjelmaa. Tässä teillekin elävää kuvaa ihmeteltäväksi. Kiitos kuvaajalle :)

Hienoja hevosia, taitavia ratsastajia ja karu todellisuus

Kansallisten ja kansaivälisten kisojen katseleminen on paitsi mukavaa myös kehittävää. Ihana Henna järjesti minulle maalaishiirelle lipun Hihsiin ja pääsin nauttimaan muutaman tunnin hallikisoista isolla H:lla.

Uskon muuten ihan oikeasti, että huipulla ratsastavien suoritusten katseleminen kehittää muutakin kuin pelkkää kateuskäyrää. Vähintäänkin saan kisaturistina toimimisesta motivaatiota omaan ratsastukseeni. Yksi jos toinen katsomossa jännittävä uskoakseni ajatteli samaa: pääsisipä pian itsekin hyppäämään. Meidän tavallisten taatelintallaajien esteratsastus tapahtuu tietenkin aivan eri svääreissä kuin Anna-Juulia Kontiolla tai Michael Withakereilla. Sen sain todellakin tuta tänään kun intoa puhkuen kiipesin oman Nalberttini kyytiin.

Laiskuus, tuo yksi seitsemästä kuolemansynnistä,  tahtoi kyllä kovasti haitata treenejäni. En tietenkään ollut suunnitellut kunnon ratsastajan tavoin itselleni mitään järkevää tehtävää. Valmiiksi kasattujen esteiden hyödyntäminen johti aika omituiseen ristikko-voltti- ristikko-yritelmään. Ajattelin ratsastaa esteiden väliin pienen voltin, jossa teoriassa olisin voinut hakea kontrollin vaikkapa siirtymän kautta. Voltin tila jäi aika pieneksi, mutta ainakin maneesin seinä pakotti hummaani hieman hidastamaan.

Nalle toimi ennen hyppyjen aloittamista mielestäni aika kivasti ja kuuliaisesti ravissa ja laukassa, mutta jarrut valitettavasti jälleen katosivat esteillä. Olen yrittänyt sitkeästi ratsastaa myös kavaleteilla tavallisella kolmipalalla, mutta taidot eivät tahdo aina riittää. On hankala yhtälö ratsastaa rennolla kädellä ja kiskomatta, kun ratsu tahtoisi kauhoa eteenpäin kuin pikajuna. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen muutamasta onnistumisesta.

Lopputunnista hevonen nosti vaivattomasti myös meille vaikean oikean laukan. Lisäksi ravissa voisin melkein sanoa olleeni tilanteen herra. Jatkossa pitää vaan vielä enemmän ottaa neuvoista vaarin ja ratsastaa sitkeästi ravissa suorilla linjoilla kavaletti-seis-tehtäviä ja uskoa, että hevonen oppii jonakin päinänä odottamaan.

Tuntuu pahalta liikuttaa nuorta hevosta niin paljon, kuin olen nyt joutunut tekemään. Vapaapäivien jälkeen hallinta vain katoaa niin totaalisesti, että olen valitettavasti joutunut vähintään juoksuttamaan liinassa eikä todellista vapaata ole tullut kuin yhtenä päivänä viikossa. Kauraa Nalle saa vain puoli litraa aamulla ja litran illalla, joten eväistäkään en viitsisi juuri nipistää. 

Ratkaisu taitaa olla se, että joudun vain kertakaikkiaan harjoittelemaan enemmän. Onneksi meidän tallilla on tarjolla valmennusta säännöllisesti ja tallin omat ratsastuksenopettajatkin ovat olleen suureksi avuksi. Kiitos!

Kuvia ei nyt ole saatavilla, mutta katsotaan, jos joku haluaisi tulla kuvaamaan keskiviikkona Sepon valmennuksiin. Huomasin, etten ole laittanut videoita moneen kuukauteen, joten toivotaan, että saan kuvaajan.Hyvä puoli tässä kaikessa tuskassa on se, että umpihikisenä ja kaikkensa antaneena voi hyvällä omallatunnolla ottaa ison palan Iinan herkullista suklaakakkua. Kyllä elämä kaikesta huolimatta on aika ihanaa. Sittenkin, vaikka mahdollisuuteni tässä elämässä itse päästä Hihs-areenalle tulee tapahtumaan korkeintaan puomien nostajan tehtävissä.

Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan

Lähden viikoksi lomalle Joensuuhun ja jätän bloginkin hetkeksi lepäämään. Nalle sai vielä hypätä muutaman kavaletin tänään. Edelleen meillä on aika paljon vauhtia ja aika vähän malttia, mutta viikon päästä alan kyllä aktiivisesti hakemaan kuuliaisuutta touhuun. Jalka on tuntunut kestävän hienosti, joten jatkossa Nalle saa liikkua ihan normaalisti viidesti viikossa sen verran, kun tarvis on kerrallaan. Hevonen tuntuu kyllä kaipaavan reipasta menoa ja tekemistä. Tänäänkin ratsastettavuus parani kovasti puolikkaan tuntimme lopulla.

Onnistuin jopa ratsastamaan koko tunnin estejalustimilla. Jostain syystä lyhyet jalustimet aiheuttavat hillitöntä kipua oikean säären ulkosyrjällä. Onko kenelläkään kokemuksia ja vinkkejä mikä auttaisi? Ilmeisesti jokin siellä ei tahdo venyä oikeaan asentoon. Tähän mun kauheaan etukenoon ei kyllä taida mikään auttaa, mutta ainakin näytän tosi iloiselta :D 

On ihanaa mennä kotiin lomalle, mutta ihan vähän harmittaa, kun Mikael Wahlmanin hyppytunti menee sivusuun. Onneksi Seppo tulee kuun lopussa ja ilmeisesti Miksukin rupeaa käymään säännöllisesti. Nyt pitää kuitenkin keskittyä ihan perusjuttuihin eli tahtiin ja tempoon. Nalle tahtoo mielellään edetä aika pitkänä, mikä johtaa jättimäisiin hyppykaariin ja laakaloikkiin. Iso laukka vaatisi alle paljon voimaa lähestymiset pitäisi saada sikäli kontrolliin, että hevonen edes alkeellisesti malttaisi odottaa. Yhdessä ei ainakaan saada tunaroida enää. Muuten voi käydä näin:

 Onneksi ihan jokainen hyppy ei epäonnistunut näin surkeasti. Tässä lisää Hennan ottamia kuvia. Kiitos <3