Vauvauutisia ja hammashuolia

Meidän tallille syntyi pari päivää sitten uusi elämä, kun Minni ponnisti maailmaan ihanan oripojan. Onnea koko perheelle!

Nallurin kanssa olemme päässeet treenailemaan melko vaihtelevasti. Sepon koulutunti meni ihan mukavasti keskiviikkona, mutta viime päivinä olen huomannut hepassa omituista käytöstä. Kun otan ohjat, se pysähtyy ja tahtoisi hangata poskea etujalkaan. Muutenkin Nalle on ollut hieman kärttyinen ratsastaa. Pitkin ohjin eteneminen maistuu, mutta esim. siirtymissä tulee protestointia.

Eilisessä Reinen hieronnassa ei ilmennyt mitään ihmeellisiä jumeja, joten olen kallistunut hampaisiin tällä kertaa. Neljä kuukautta sitten hampaiden raspauksessa eläinlääkäri havaitsi, että osa purukalustosta oli vielä vaihtumatta ja joku orastava sudenhammaskin löytyi. Silloin katsottiin kuitenkin viisaimmaksi jättää hampaat toistaiseksi rauhaan. Sain onneksi eläinlääkärin tulemaan jo huomiseksi, joten silloin selviää osuiko arvaukseni oikeaan.

Toistaiseksi Nalle saa nyt hengailla riimu päässään ja jatketaan sitten treejä ensi viikolla :) Tässä vielä pari kuvaa tältä päivältä.

Onko kenelläkään kokemuksia hammasvaivoista, jotka oireilevat edellä mainitulla tavalla? Kiinnostaisi kuulla lisää.

Viikonloppukuulumiset

Onnistuin päästämään Nallen tänään karkuun. En vain kerran vaan kahdesti. Heppa on keksinyt jostain, että karsinan oven raosta voi tunkea ulos, jos portinvartija ei ole skarppina. Raivostuttava otus.

Eilen pyörähdettiin ratsastuslukiolaisten kanssa Tampereen hevosmessuilla. Oli kyllä kiva päivä ja raaskin jopa ostaa muutaman jutun. Nalle sai satulahuovan, kylmäyssuojat ja letityskuminauhoja (dont ask :D ). Itselleni ostin takin ja sukat alerekistä. Mun mielestä ne oli supersöpöt.

Muut ei oikein tykänneet mun värimaailmasta, mutta pistäköön silmät kiinni. Mä aion kulkea tässä seuraavat 25 vuotta :D

Nalle on liikkunut pääsääntöisesti ihan kiltisti. Miksu ratsasti sen torstaina ja perjantaina uskalsin jopa vähän hypätä. Tänään kuitenkin meno oli aluksi aika hermostunutta. En tiedä oliko satuloidessa sattuneella karkureissulla osuutta asiaan. Lopuksi heppa meni kuitenkin ihan kiltisti.

Ensi viikolla ratsastetaan taas koulua Sepon valmennuksessa. Aurinkoista viikkoa kaikille!

Tärkeintä elämässä

Me hevosihmiset sijoitamme nelijalkaiset ystävämme aika korkealle, kun puhutaan elämän tärkeimmistä asioista. Kirjoitin aiheesta nelisen vuotta sitten postauksen edelliseen blogiini, mutta tunnustaa täytyy, että en ole elänyt niin kuin opetin.

 Todellisena uraohjuksena on myös myönnettävä, että työ on minulle todella tärkeää. Olenhan muuttanut työn perässä satojen kilometrien päähän kotoani.  Kaiken pitäisi nyt olla hyvin. Vakituisesta työstä tuli totta ja hevoseni on monta päivää liikkunut kuuliaisesti. Silti ajoittain tulee kummallinen, tyhjä olo.

En ole erityisen uskonnollinen ihminen, mutta meillä kotopuolessa pääsiäistä on aina ollut tapana viettää perheen kesken. Palauduin työmatkalta Kroatiasta vasta pitkän perjantain vastaisena yönä, joten en raaskinut lähteä kotikonnuille pidennetyn viikonlopun viettoon. Koiran ja hevosen kanssa on välillä hankala järjestää Joensuun keikkoja. Siinä pääsiäisen pyhinä se sitten iski: hillitön koti-ikävä. 

Useimpien elämää jaksottavat vielä aikuisiässäkin erilaisten siirtymien ja tasaisten jaksojen syklit. Toisinaan siirtymävaiheet purkautuvat kriiseinä, toisinaan ne voivat jäsentää sitä, mitä elämältä tahdomme. Yksi saattaa vaihtaa alaa, toinen alkaa matkustella. Kipuilujen, kokeilujen ja itsereflektion pyörteissä kasvamme ihmisinä ja tutustumme itseemme uudestaan. Toisinaan siirtymän tunnistaa vasta jälkikäteen. 

Muutto uudelle paikkakunnalle on ollut minulle siirtymistä muutenkin kuin fyysisesti. Elämän tärkeimmät asiat on myös pitänyt asettaa uuteen järjestykseen. Työ ja oma hevonen tekevät minut onnelliseksi. Ystävät ovat myös tärkeitä, mutta korkeimmalle tärkeimpien asioiden listallani on kuitenkin noussut jotain muuta. Hän on ollut taustalla, välillä poissa ja ajoittain piilossa muiden merkittävien asioiden takana.  Kun pieni tammani jouduttiin lopettamaan lähes vuosi takaperin, ajattelin ettei elämää ole ilman omaa hevosta. Kärsivällisesti tuo toinen kesti kaiken kärsimykseni, vaikka unohdin hänen olemassaolonsa. Hän iloitsi puolestani, kun löysin uuden ratsun, vaikka se tarkoittikin yhteisen ajan vähenemistä. Olen saanut osakseni kannustusta työssäni, vaikka tuo työ rikkoi perheemme ja heitti minut toiselle puolelle maata. 

Joskus pitää kulkea kuukausia ja vuosia sumussa ennen kuin asiat eräänä päivänä näyttäytuvät kristallin kirkkaina. Kun on kovin vahva ja itsenäinen, saattaa erehtyä luulemaan, ettei tarvitse ketään, mutta jokainen tarvitsee toista ihmistä. Eikä mikään hevonen tai työ lopulta voikaan olla elämässä tärkeintä. 

Mikään ei piristä onnetonta ratsastajaa

Meillä on Nallen kanssa pulma. Hän on mitä mainioin hevonen, kevyt, kuuliainen ja herkkä-mutta vain noin 25minuuttia kerrallaan. Hevosilla ei varmaankaan voi olla dissosiaatiohäiriötä. Jokin hirveä sivupersoona kuitenkin ilmestyy heppani nahkoihin. Yleensä tämä tapahtuu muutamien laukkojen jälkeen. Ja sitten ei onnistu enää mikään.

Kiitos kuvista Emmalle <3


Ratsastin tänään Seppon kouluvalmennuksessa jälleen kerran itseni ikuiseen häpeään ja kadotukseen. Alku oli hyvä, niin kuin jo kahden viikon ajan tähän asti. Jälkimmäiset 35minuuttia tunnista olisin yhtä hyvin voinut tunkea tikkuja kynsien alle. Ennen kuin avaan tuntemuksiani enempää, haluaisin kertoa päivästäni noin yleensä.

Perjantai on aina mukava päivä. Viikonloppu häämöttää ja oppilaatkin ovat tavallisesti hyvällä tuulella. Jo ensimmäisellä välkällä löysin jääkaapista palasen kinuskikakkua. Mikä tuuri! Kukaan opehuoneen muista loppasuista ei ollut tuon pikkuisen aarteen olemassaoloa arvannut.

Joku kyseli tulevasta työmatkasta. Tosiaan, parin päivän päästä pääsen nauttimaan keväisen Zagrepin kulttuurista seitsämän ihanan abiturientin kanssa. Tuossa Helsingin kokoisessa kaupungissa on ravintolaruoka halpaa ja kokonainen ostoskatu shoppailuhimojani tyydyttämässä. Kylläpä onkin hyvä fiilis.

Hyvän lounaan päälle siemaisin työkaverin keittämät täydelliset kahvit ja suuntasin opetushommiin. Sain ilokseni todeta, että yrittäjyysryhmän tekemä tarjous Kuhmoisten yrittäjille on mennyt läpi. How great is that!  Iltapäivällä kierrätin vielä mukavaa uutta lukiolaista meidän tiloissa. Hyvän fiiliksen kruunasi ehdottomasti se, että sain ennen lähtöä käteeni kirjeen, jonka mukaan minut on valittu vakinaiseen virkaan tänne unelmatyöpaikkaani. Päivää voisi kutsua siis täydelliseksi.

Vain hevosihminen voi todella ymmärtää, miten puoli tuntia epäonnistumista ratsastusvalmennuksessa voi pyyhkiä kaiken positiivisen ja hyvän tiehensä. Päivä on pilalla. Yritin hyväksi havaitulla korjaussarjalla: jäätelöllä ja cheddarjalopenoilla kääntää kurssia. Ei auta. Yksi mokoma juustokökönen meni vielä putoamaan lavuaariin. Naapurin lapsi oppi varmaan monta uutta sanaa.

Ja huomenna. Aion olla heppani selässä jo ennen päiväheiniä ratsastamassa onnistuneesti ne ihan samat yksinkertaiset tehtävät kuin tänäänkin. Ja sitten voin olla taas maailman onnellisin.

Ihana tamma myynnissä!

Blogiani seurannut muistaa varmaan Iinan kauniin nelivuotiaan Meea-tamman (i: Logan, säkä n. 167 cm). Iinan hevosluku kasvaa pian kolmeen, kun Minni varsoo ja aika ei tahdo riittää tälle söpöläiselle. Nyt Meea etsii uutta aktiivista kotia. Hintakaan ei päätä huimaa.

Meea on nyt opetellut ratsun alkeita ja on oikein kehityskelpoinen nuori hevonen. Annan mielelläni yhteystiedot, jos joku olisi hevosta vailla. Tässä pari kuvaa eiliseltä.

Heppa on kotona

Nyt pitäisi varmaan analysoida tarkasti ratsutuksen antia. Olen vain kertakaikkiaan niin kuoleman väsynyt, että saatte tyytyä melko lyhyeen selontekoon. Ja tässä se tulee.

Myös Miksu koki Nallen etenkin aluksi aika haasteellisena nuorena hevosena ja töitä on jouduttu paiskimaan ihan urakalla. Etenkin loppuajasta valoa tunnelin päässä alkoi kuitenkin näkyä. Hevosta on ratsastettu nyt aika paljon perusistunnassa ja jonkin verran gramaneilla. Tälläiset ohjeet sain myös kotiharjoitteluun.

Itselleni koko koulutusjakson tärkein osuus tuli tänään, kun kipusin itse selkään. Jouduin tunnustamaan, että kuukausi kuukaudelta olen muuttunut laiskemmaksi ja mukavuudenhaluisemmaksi ratsastajaksi. Nyt pitää oikeasti alkaa ratsastamaan tarkasti, itseään säästämättä ja "mutkissa oikomatta". Yksin kun treenaa, antaa itselleen helposti luvan helpottaa tekemistä. Mutta nyt loppuu lusmuilu. Missään tapauksessa en aio antaa meidän palata entiseen.

Nyt lähdetään rakentamaan kuntoa itselle ja hepalle lisää massaa. Meillä on mennyt sikäli väärinpäin, että Nalle on kovassa treenissä laihtunut ja meikämanne vaan lihonut kotisohvalla :D Ratsastus on koordinaatiolaji ja ihan oikein sain kehotuksen alkaa kuntoilla. Harjoitusravi ei SAA tuntua näin pahalta.

Ratsastin tänään Nallella alle puoli tuntia ennen kuin lähdimme ajelemaan kotia kohti. Miksu antoi samalla muutamia neuvoja ja kyllä siellä pari ihan kelvollista pätkää tuli. Hevonen väistää pohjetta, odottaa ja lyhenee huomattavasti paremmin kuin aikaismemin. Edelleen se suuttuu, jos kaasu ja jarru ei sen mielestä ole balanssissa, mutta kaikenkaikkiaan ratsastus ainakin hetkittäin oli tänään ihan mukavaa.

Tässä pieni videopätkä.

Summa summarum. Pitänee ilmoittautua johonkin vakkarikouluryhmään ja Sepon valmennuksissakin olisi hyvä mennä hetki vain koulua. Katsotaan, jos Miksu ainakin aluksi täällä käydessään testaisi Nallen asetukset selästä käsin. Eiköhän tästä vielä ratsuhevonen tule :)

Puuh

Täytyy kyllä sanoa, että hevonen on nyt päässyt ratsutukseen kreivin aikaan. Olen ollut ihan kamalan väsynyt kaikkien työjuttujen kanssa. Täytyy kyllä silti sanoa, että ilman omaa heppaa ei ole ainakaan mun kohdalla mitään elämää. Toisaalta tauko tallilla käymisestä ja ratsastuksesta lisää motivaatiota. Tuskin maltan odottaa, että Nalluri palaa kotiin sunnuntaina.

Ratsutusjakso on varmasti ollut sekä kuskille että hevoselle työläs. Varovaista edistystä on kuitenkin nähtävissä. Nallen haasteellisuus piilee siinä, että se on iso ja vahva, mutta samalla tietyllä tavalla herkkä.

Voi kuinka ikävä mulla sitä on. Ja oispa jo kesä :)

Laittelen ensi viikolla sitten fiiliksiä, kun heppa on koeajettu.