Kiusaamisesta

Ylen teemailta käsitteli tänään koulukiusaamista. Aihe on minulle tärkeä jo ammattinikin puolesta, mutta haluaisin tässä kohtaa laajentaa näkökulmaa kiusaamiseen yleensä. Lapset kiusaavat toisiaan siellä missä kohtaavat: päiväkodeissa,  kouluissa, harrastuspaikoissa, leikkipaikoilla, kotikaduilla… Lista on loputon. Lisäksi myös aikuiset kiusaavat toisiaan. 

Opettajat saivat keskustelupaneelissa aika kylmää kyytiä. Moni koki, etteivät opettajat tee tarpeeksi kiusaamisen estämiseksi. Ryhmädynamiikan luominen ja yhteisöllisyyteen kasvattaminen ovat mielestäni asioita, joiden toteutuminen on pitkälti opettajien käsissä. Mutta uskokaa tai älkää, opettajan ammatti on vaikea ja ajoittain raskas. 

Olen viime keväänä tehnyt useita viikkoja kestävän työajanseurannan. Tulos ei ollut minulle yllätys. Työpäiväni venyvät helposti kymmenentuntisiksi. Toki iso osa työstä tapahtuu oman kotini seinien sisäpuolella. Kun moni työläinen viettää ansaittua vapaa-aikaansa, istun ainakin minä koneeni äärellä töitä tehden. Pitkät lomat kompensoivat työmäärää, vaikka usein kesäloman alettua olenkin väsymyksestä lähes sekopäinen. Silti vieläkin haaveilen tulevani paremmaksi opettajaksi.

Hyvän opettajan tulee olla asiantunteva, helposti lähestyttävä, herkkä lukemaan tilanteita ja oppilaita sekä riittävän vahva puuttumaan vaikeisiinkin asioihin. Parhaimmillaan auktoriteetti syntyy persoonasta pelon ilmapiirin sijaan. Omasta nuoruuestani muistan muutaman hienon opettajan. Heitä kunnioitettiin ja kuunneltiin, heidän mielipiteitään arvostettiin ja heidän pyyntönsä toteutettiin. Eikä opettajan todella tarvinnut kuin pyytää. Nuo opettajat ovat edelleen esikuviani. 

Muistan, kuinka ala-asteikäisenä haukuimme joitakin luokkamme hiljaisia poikia. Kadun sitä vieläkin. Parilta aikuisena tapaamaltani olen pyytänyt anteeksi. Se tuntui vaikealta ja oikealta yhtä aikaa. Vielä nykyisinkin minun on vaikea liittää ilkeitä tekoja omaan minäkäsitykseeni. Unohdamme mielellämme sen keitä emme halua olla. 

Joku teemaillan keskustelijoita mainitsi, että myös opettajat saattavat kiusata oppilaitaan. Ahdistuin hetkeksi. Naljailen mielelläni luokkahuoneessa. Huuomorintajuni on varmasti melko sarkastinen ja sanon toisinaan näkemykseni suoraan. Entä jos joku ihanista oppilaistani tai opiskelijoistani on nolostunut, ahdistunut tai kokenut itsensä  kiusatuksi? Itsekkäästi olen aina luullut olevani niin taitava ihmisten kanssa, että osaan lukea tilannetta, ryhmää ja yksittäisiä oppilaita. Mutta entä jos olenkin erehtynyt?

Nyt kolmekymppisenä tiedän millainen haluan olla. On turha kiillottaa sädekehäänsä. Puhun varmasti kanssaihmisistäni joskus selän takana ja aivan varmasti olen loukannut läheisiäni. Epätäydellisenäkin voin kuitenkin ylpeänä sanoa, että ilkeä ihminen en ole. En siedä ilkeyttä ympärilläni. Epäoikeudenmukainen kohtelu saa minut surulliseksi, vaikka en siihen itse olisi ollutkaan osallisena.

Usein ihmiset perustelevat omaa käytöstään sanomalla, että sitä saa mitä tilaa. Epämiellyttävälle tyypille on ok. olla ilkeä tai huonosti käyttäytyvää kohtaan voi itsekin käyttäytyä huonosti. Me aikuiset olemme kuitenkin esimerkkejä itseämme nuoremmille. Miten voin opettajana olettaa, että 15-vuotiaat kohtelevat toisiaan hyvin, jos en siihen itsekään kykene? 

Joskus on hirveän vaikeaa olla ystävällinen toiselle. Oman kokemukseni mukaan se kuitenkin kannattaa. Todella hankalastakin tyypistä voi paljastua hienoja piirteitä, kunhan ne vain osaa oikein sanoin ja teoin kaivaa esiin. Yhteisöllisyys ja ryhmädynamiikkaa syntyy vain yksilöistä. Sen jos onnistuisin omille oppilailleni aidosti opettamaan, en välittäisi yhtään, jos kukaan ei muistaisi milloin ensimmäinen maailmansota syttyi tai mitä tulonsiirroilla tarkoitetaan.  Koska kun oikeasti oivaltaa, miksi kannattaa olla hyvä, sen opin osaa ja muistaa niin koulussa, työpaikalla kuin vaikka tallillakin. 

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Kunpa kaikki viikonloput olisivat yhtä ihania kuin tämä. Kivojen kavereiden, kisojen katselun ja ratsastuksen ohella olen saanut myös nukkua ja levätä riittävästi. Tänään Meija piti meille puolituntia kestävän kavalettitreenin ja ihan vähän alkoi tuntua taas esteratsastajalta. Nalle käyttätyi moitteettomasti, vaikkakin vauhtia tuppasi olemaan välillä liikaa. Annan sen anteeksi. Hyppäämään ei ole päästy tosiaan kahteen kuukauteen.

Menimme aluksi puomeja ravissa ja laukassa.

Ihan asteen verran meinasi mopo lähteä käsistä, mutta parin kunniakierroksen jälkeen hevonen kyllä hiljenteli melko kuuliaisesti. Ravipuomit tultiin vahingossa kerran laukassa ja taisinpa ratsastaa jonkun kavaletin aika lähelle, mutta antaisin silti suorituksestamme rohkeasti kouluarvosanan 7+, ainakin kun otetaan olosuhteet huomioon. Uusille seuraajille tiedoksi, että heppani on laitettu satulaan vasta tammikuussa.

 Kaikki yllä olevat kuvat on ottanut opetuslapseni Elisa. Kiitos vielä kerran!

Illalla vielä saattelimme Iinan uutta nuorta hevosta ratsun uralle. Hän on ehkä maailman viisain kolmevuotias.

  

Ensi viikolla Nalle pääsee hierojalle ja toivon mukaan kengätkin saadaan takasiin lyötyä. Nyt yh-kokeet kuitenkin kutsuvat. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Onko häppee olla noppee?

Ah autuas tunteiden skaala. Hevosharrastus on jälleen antanut minulle parastaan. Pahimman menopaussin koursissa kärvistelevä keski-ikäinen nainenkaan ei voi tietää, mitä mielialanvaihtelut sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittavat. Paitsi jos hänkin on hevosihminen.

Viime viikolla koin puhdasta iloa, kun kaverini kysyi, haluaisinko hypätä hänen hevosellaan  yhden luokan meidän tallin seuramestaruuskisoissa. Ai haluanko? Kisakuumeeni on noussut viime viikkoina siihen pisteeseen, että hyvä jos en ole haastanut jo oppilaitani kädenvääntöön tai muuhun vastaavaan. Kilpaileminen on huippua. 

Kisaratsuni oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta hyvin koulutetulla ja tasaisella hevosella uskalsin lähteä radalle ilman testiajoja. Eikä Dina-tamma tuottanut pettymystä. Sen sijaan koin ison ja iloisen yllätyksen, kun puksutimme uusinnan nopeimman ajan! Tässä pari kuvaa.

Tunnetilojen vuoristoratani kohosi kuitenkin silkaksi epätoivoksi heti alkuviikosta, kun tuhma hevoseni kieltäytyi yhteistyöstä kengittäjän kanssa. Takasiin ei päästy käsiksi millään ilveellä ja niinpä harjoituksia joudutaan jatkamaan ensi viikolla.

Eilen osallistuin Nallen kanssa puolikkaalle kouluvalmennustunnille. Päivän fiilis oli lähinnä häpeä, kun heppani loikki menemään kuin aropupu pitkin maneesia. Kouluratsastusta emme juurikaan päässeet esittämään, mutta ainakin heppani osoitti olevansa varsin nopea otus. Valmentajamme Seppo Laine on korrektisti käyttäytyvä mies eikä sanonut mitään, mutta voisin kuvitella hänen ajatuksensa: "Tyhmä tyttö on ostanut tuhman hevosen". Illan hämärä onneksi kätki punan kasvoillani. Saatoinpa hieman sisuuntuakin. Seuraavassa valmennuksessa Seppo saa nähdä kuuliaisen nuoren ratsun ja päättäväisen ratsastajan.

Tarinani päättyy tällä kertaa kuitenkin onnellisiin hetkiin. Valmistauduin vähintään eilisen kaltaiseen kiiturisuoritukseen, mutta toisin kävi. Nalle kävi kuin kello. Kaikki kiire oli poissa ja sain nautiskella ihanasta puolituntisesta rauhallisen ja toimivan hevosen kyydissä. Ratsastuksen kruunasi puolen tunnin maastokävely tunnin päätteeksi. Kolminkertainen huraahuuto Nallelle!

Huomenna teemme vain pienen kävelylenkin, mutta nähtäväksi jää, josko ensi viikolla uskaltaisin ottaa kuvioihin pari kavalettia.

Asiasta kolmanteen. Kaipailisin teiltä rutinoituneilta blogspotin käyttäjiltä vinkkejä uuden sivuston järjestämiseen. Miten ulkoasusta saisi persoonallisemman? Mitään banneria en taida osata tehdä. Entä pitäisikö etusivun lisäksi luoda muitakin sivuja? Kaikki neuvot ja toiveet otetaan ilolla vastaan.

Hyvästi jää Wordpress

Kaikki viime vuosien tarinat ovat edelleen luettavissa osoitteessa http://vertaistukearatsastajalle.wordpress.com/

Kokeillaan nyt tätä bloggeria. Palvelimet tuskin kantavat kaunaa, mutta siitä huolimatta kirjoittajalla on nyt kovasti huono omatunto. Tarvitsen lisäksi kaikkien apua tässä suuressa siirtymässä. Pahoittelut myös blogin tylsästä ulkoasusta. En kertakaikkiaan osaa tehdä tälle vielä mitään.

Mutta siis. Älkää kaikotko ystävät ja kylänmiehet. Tulossa on ainakin juttua mystisestä lainaratsusta, joka kuvassa niittää menestystä paikallisissa seurakisoissa. Paljon kysymyksiä jää ilmaan: Miksi Miia myhäilee? Mitä tapahtui Iinan uuden hepan kuontalolle ja mitä kuuluu tapaturma-alttiille Nalle-hepalleni. Palaan asiaan.