keskiviikko 16. tammikuuta 2019

2019

Erinomaista vuotta 2019! Tuolta tilastosivulta näen, että niin vain porukkaa tälläkin saitilla käy, vaikka bloggaaja on laiska kuin... No mikä tahansa vertauskuva olisi loukkaus siihen valitulle oliolle. Päivät täyttyvät heppojen kanssa touhuilusta ja vauvanhoidosta. Vaikka kaikki on ollut kevyempää kuin ennalta luulin, ei kirjoittamiselle ole oikein jäänyt silti energiaa. Tässäpä siis pikapäivitys meidän kuulumisista.

Armi-vauva, tai kotiväen kesken "Arska" on kova tyttö nukkumaan. Vaikka nyt nelikuisena pienet yöhulinat ovatkin ajoittain ilmestyneet kuvaan, nukkuu hän kuitenkin yhteensä sellaiset 12 h yöunet ja useammat päikkäritkin. Isä ja ja mummi hoitavat myös vauvaa innokkaasti, joten en  voi valittaa etteikö omaa aikaa olisi ollut riittämiin.


Aamulla pidän itkuhälytintä mukana aamutallissa, jos Pekka on reissussa, mutta kiitos nettiajan, tekee hän etätöitä kuitenkin yleensä neljä päivää viikossa. Iltapäivällä olen sitten käynyt Ronja-ponin kanssa harjoittelemassa ratsuhommia parina päivänä viikossa. Meille ylläpitoon tullut hevonen olikin valitettavasti vähän kipeä jaloistaan, joten ratsastan silloin tällöin ratsastuskoulun tunneilla ja kaverin hepalla.

Ronjan kanssa on nyt käyty selässä ja kävelty taluttajan kanssa maneesia/kenttää ympäri. Kiirehän sen kanssa ei ole minnekään ja nyt kun meillä ei olekaan "vetohevosta" olen päättänyt jättää maastoiluhommat keväämmälle.



Pahoittelut laadusta

Kesän korvalla olisi tarkoitus ostaa sellainen hevonen, joka sopisi hyvin Pekalle ja jolla myös itse voisin ratsastaa pari kertaa viikossa. Hevonen saisi olla siis aika tasainen ja yli 165 cm korkea, aikuinen ratsu. Emme etsi liike-ihmettä tai lupaavaa urheiluhevosta vaan enemmän sellaista ratsastuskoulumallista ruunaa tai tammaa. Hevosen pitäisi olla vähintään heB ja re 100cm sekä luonnollisesti maastovarma 6-15-vuotias ongelmaton tapaus. Vinkkaappa, jos tiedät tälläisen kaverin max 5000 e hintaluokassa.
Tälläinen Belkku-heppa olisi aika bueno <3 Mutta Kirjonurmen talli Oy ei taida myydä sitä ;)

Tarjolla on kiva koti ponien kaverina kokopäivätarhauksessa ja kesällä laiduntaen. Myös pitkäaikainen ylläpito tulee kysymykseen.

Lupaan myös tsempata tämän blogin kanssa :D Aurinkoisia talvipäiviä!

2 kommenttia:

  1. Hei,

    kiva kuulla teistä ja että teillä menee noin mukavasti. Tuo vauvan nukkuminen on niin tärkeää omalle jaksamiselle. Oma vauveli nukkui tosi huonosti niin olin todella väsynyt.

    Arskalla on kyllä kouluratsastajan jalat, pitkät ja hoikat.

    Onnea hevosen etsintään ja mukavaa talvea koko perheelle!

    terv. Nyyti

    VastaaPoista
  2. Beibi on perinyt isänsä koivet ja äitinsä unenlahjat :D Kiitos sanoin, mukavaa talvea!

    VastaaPoista