Vauvauutisia ja hammashuolia

Meidän tallille syntyi pari päivää sitten uusi elämä, kun Minni ponnisti maailmaan ihanan oripojan. Onnea koko perheelle!

Nallurin kanssa olemme päässeet treenailemaan melko vaihtelevasti. Sepon koulutunti meni ihan mukavasti keskiviikkona, mutta viime päivinä olen huomannut hepassa omituista käytöstä. Kun otan ohjat, se pysähtyy ja tahtoisi hangata poskea etujalkaan. Muutenkin Nalle on ollut hieman kärttyinen ratsastaa. Pitkin ohjin eteneminen maistuu, mutta esim. siirtymissä tulee protestointia.

Eilisessä Reinen hieronnassa ei ilmennyt mitään ihmeellisiä jumeja, joten olen kallistunut hampaisiin tällä kertaa. Neljä kuukautta sitten hampaiden raspauksessa eläinlääkäri havaitsi, että osa purukalustosta oli vielä vaihtumatta ja joku orastava sudenhammaskin löytyi. Silloin katsottiin kuitenkin viisaimmaksi jättää hampaat toistaiseksi rauhaan. Sain onneksi eläinlääkärin tulemaan jo huomiseksi, joten silloin selviää osuiko arvaukseni oikeaan.

Toistaiseksi Nalle saa nyt hengailla riimu päässään ja jatketaan sitten treejä ensi viikolla :) Tässä vielä pari kuvaa tältä päivältä.

Onko kenelläkään kokemuksia hammasvaivoista, jotka oireilevat edellä mainitulla tavalla? Kiinnostaisi kuulla lisää.

Viikonloppukuulumiset

Onnistuin päästämään Nallen tänään karkuun. En vain kerran vaan kahdesti. Heppa on keksinyt jostain, että karsinan oven raosta voi tunkea ulos, jos portinvartija ei ole skarppina. Raivostuttava otus.

Eilen pyörähdettiin ratsastuslukiolaisten kanssa Tampereen hevosmessuilla. Oli kyllä kiva päivä ja raaskin jopa ostaa muutaman jutun. Nalle sai satulahuovan, kylmäyssuojat ja letityskuminauhoja (dont ask :D ). Itselleni ostin takin ja sukat alerekistä. Mun mielestä ne oli supersöpöt.

Muut ei oikein tykänneet mun värimaailmasta, mutta pistäköön silmät kiinni. Mä aion kulkea tässä seuraavat 25 vuotta :D

Nalle on liikkunut pääsääntöisesti ihan kiltisti. Miksu ratsasti sen torstaina ja perjantaina uskalsin jopa vähän hypätä. Tänään kuitenkin meno oli aluksi aika hermostunutta. En tiedä oliko satuloidessa sattuneella karkureissulla osuutta asiaan. Lopuksi heppa meni kuitenkin ihan kiltisti.

Ensi viikolla ratsastetaan taas koulua Sepon valmennuksessa. Aurinkoista viikkoa kaikille!

Tärkeintä elämässä

Me hevosihmiset sijoitamme nelijalkaiset ystävämme aika korkealle, kun puhutaan elämän tärkeimmistä asioista. Kirjoitin aiheesta nelisen vuotta sitten postauksen edelliseen blogiini, mutta tunnustaa täytyy, että en ole elänyt niin kuin opetin.

 Todellisena uraohjuksena on myös myönnettävä, että työ on minulle todella tärkeää. Olenhan muuttanut työn perässä satojen kilometrien päähän kotoani.  Kaiken pitäisi nyt olla hyvin. Vakituisesta työstä tuli totta ja hevoseni on monta päivää liikkunut kuuliaisesti. Silti ajoittain tulee kummallinen, tyhjä olo.

En ole erityisen uskonnollinen ihminen, mutta meillä kotopuolessa pääsiäistä on aina ollut tapana viettää perheen kesken. Palauduin työmatkalta Kroatiasta vasta pitkän perjantain vastaisena yönä, joten en raaskinut lähteä kotikonnuille pidennetyn viikonlopun viettoon. Koiran ja hevosen kanssa on välillä hankala järjestää Joensuun keikkoja. Siinä pääsiäisen pyhinä se sitten iski: hillitön koti-ikävä. 

Useimpien elämää jaksottavat vielä aikuisiässäkin erilaisten siirtymien ja tasaisten jaksojen syklit. Toisinaan siirtymävaiheet purkautuvat kriiseinä, toisinaan ne voivat jäsentää sitä, mitä elämältä tahdomme. Yksi saattaa vaihtaa alaa, toinen alkaa matkustella. Kipuilujen, kokeilujen ja itsereflektion pyörteissä kasvamme ihmisinä ja tutustumme itseemme uudestaan. Toisinaan siirtymän tunnistaa vasta jälkikäteen. 

Muutto uudelle paikkakunnalle on ollut minulle siirtymistä muutenkin kuin fyysisesti. Elämän tärkeimmät asiat on myös pitänyt asettaa uuteen järjestykseen. Työ ja oma hevonen tekevät minut onnelliseksi. Ystävät ovat myös tärkeitä, mutta korkeimmalle tärkeimpien asioiden listallani on kuitenkin noussut jotain muuta. Hän on ollut taustalla, välillä poissa ja ajoittain piilossa muiden merkittävien asioiden takana.  Kun pieni tammani jouduttiin lopettamaan lähes vuosi takaperin, ajattelin ettei elämää ole ilman omaa hevosta. Kärsivällisesti tuo toinen kesti kaiken kärsimykseni, vaikka unohdin hänen olemassaolonsa. Hän iloitsi puolestani, kun löysin uuden ratsun, vaikka se tarkoittikin yhteisen ajan vähenemistä. Olen saanut osakseni kannustusta työssäni, vaikka tuo työ rikkoi perheemme ja heitti minut toiselle puolelle maata. 

Joskus pitää kulkea kuukausia ja vuosia sumussa ennen kuin asiat eräänä päivänä näyttäytuvät kristallin kirkkaina. Kun on kovin vahva ja itsenäinen, saattaa erehtyä luulemaan, ettei tarvitse ketään, mutta jokainen tarvitsee toista ihmistä. Eikä mikään hevonen tai työ lopulta voikaan olla elämässä tärkeintä.