Tärkeintä elämässä

Me hevosihmiset sijoitamme nelijalkaiset ystävämme aika korkealle, kun puhutaan elämän tärkeimmistä asioista. Kirjoitin aiheesta nelisen vuotta sitten postauksen edelliseen blogiini, mutta tunnustaa täytyy, että en ole elänyt niin kuin opetin.

 Todellisena uraohjuksena on myös myönnettävä, että työ on minulle todella tärkeää. Olenhan muuttanut työn perässä satojen kilometrien päähän kotoani.  Kaiken pitäisi nyt olla hyvin. Vakituisesta työstä tuli totta ja hevoseni on monta päivää liikkunut kuuliaisesti. Silti ajoittain tulee kummallinen, tyhjä olo.

En ole erityisen uskonnollinen ihminen, mutta meillä kotopuolessa pääsiäistä on aina ollut tapana viettää perheen kesken. Palauduin työmatkalta Kroatiasta vasta pitkän perjantain vastaisena yönä, joten en raaskinut lähteä kotikonnuille pidennetyn viikonlopun viettoon. Koiran ja hevosen kanssa on välillä hankala järjestää Joensuun keikkoja. Siinä pääsiäisen pyhinä se sitten iski: hillitön koti-ikävä. 

Useimpien elämää jaksottavat vielä aikuisiässäkin erilaisten siirtymien ja tasaisten jaksojen syklit. Toisinaan siirtymävaiheet purkautuvat kriiseinä, toisinaan ne voivat jäsentää sitä, mitä elämältä tahdomme. Yksi saattaa vaihtaa alaa, toinen alkaa matkustella. Kipuilujen, kokeilujen ja itsereflektion pyörteissä kasvamme ihmisinä ja tutustumme itseemme uudestaan. Toisinaan siirtymän tunnistaa vasta jälkikäteen. 

Muutto uudelle paikkakunnalle on ollut minulle siirtymistä muutenkin kuin fyysisesti. Elämän tärkeimmät asiat on myös pitänyt asettaa uuteen järjestykseen. Työ ja oma hevonen tekevät minut onnelliseksi. Ystävät ovat myös tärkeitä, mutta korkeimmalle tärkeimpien asioiden listallani on kuitenkin noussut jotain muuta. Hän on ollut taustalla, välillä poissa ja ajoittain piilossa muiden merkittävien asioiden takana.  Kun pieni tammani jouduttiin lopettamaan lähes vuosi takaperin, ajattelin ettei elämää ole ilman omaa hevosta. Kärsivällisesti tuo toinen kesti kaiken kärsimykseni, vaikka unohdin hänen olemassaolonsa. Hän iloitsi puolestani, kun löysin uuden ratsun, vaikka se tarkoittikin yhteisen ajan vähenemistä. Olen saanut osakseni kannustusta työssäni, vaikka tuo työ rikkoi perheemme ja heitti minut toiselle puolelle maata. 

Joskus pitää kulkea kuukausia ja vuosia sumussa ennen kuin asiat eräänä päivänä näyttäytuvät kristallin kirkkaina. Kun on kovin vahva ja itsenäinen, saattaa erehtyä luulemaan, ettei tarvitse ketään, mutta jokainen tarvitsee toista ihmistä. Eikä mikään hevonen tai työ lopulta voikaan olla elämässä tärkeintä.