Mikään ei piristä onnetonta ratsastajaa

Meillä on Nallen kanssa pulma. Hän on mitä mainioin hevonen, kevyt, kuuliainen ja herkkä-mutta vain noin 25minuuttia kerrallaan. Hevosilla ei varmaankaan voi olla dissosiaatiohäiriötä. Jokin hirveä sivupersoona kuitenkin ilmestyy heppani nahkoihin. Yleensä tämä tapahtuu muutamien laukkojen jälkeen. Ja sitten ei onnistu enää mikään.

Kiitos kuvista Emmalle <3


Ratsastin tänään Seppon kouluvalmennuksessa jälleen kerran itseni ikuiseen häpeään ja kadotukseen. Alku oli hyvä, niin kuin jo kahden viikon ajan tähän asti. Jälkimmäiset 35minuuttia tunnista olisin yhtä hyvin voinut tunkea tikkuja kynsien alle. Ennen kuin avaan tuntemuksiani enempää, haluaisin kertoa päivästäni noin yleensä.

Perjantai on aina mukava päivä. Viikonloppu häämöttää ja oppilaatkin ovat tavallisesti hyvällä tuulella. Jo ensimmäisellä välkällä löysin jääkaapista palasen kinuskikakkua. Mikä tuuri! Kukaan opehuoneen muista loppasuista ei ollut tuon pikkuisen aarteen olemassaoloa arvannut.

Joku kyseli tulevasta työmatkasta. Tosiaan, parin päivän päästä pääsen nauttimaan keväisen Zagrepin kulttuurista seitsämän ihanan abiturientin kanssa. Tuossa Helsingin kokoisessa kaupungissa on ravintolaruoka halpaa ja kokonainen ostoskatu shoppailuhimojani tyydyttämässä. Kylläpä onkin hyvä fiilis.

Hyvän lounaan päälle siemaisin työkaverin keittämät täydelliset kahvit ja suuntasin opetushommiin. Sain ilokseni todeta, että yrittäjyysryhmän tekemä tarjous Kuhmoisten yrittäjille on mennyt läpi. How great is that!  Iltapäivällä kierrätin vielä mukavaa uutta lukiolaista meidän tiloissa. Hyvän fiiliksen kruunasi ehdottomasti se, että sain ennen lähtöä käteeni kirjeen, jonka mukaan minut on valittu vakinaiseen virkaan tänne unelmatyöpaikkaani. Päivää voisi kutsua siis täydelliseksi.

Vain hevosihminen voi todella ymmärtää, miten puoli tuntia epäonnistumista ratsastusvalmennuksessa voi pyyhkiä kaiken positiivisen ja hyvän tiehensä. Päivä on pilalla. Yritin hyväksi havaitulla korjaussarjalla: jäätelöllä ja cheddarjalopenoilla kääntää kurssia. Ei auta. Yksi mokoma juustokökönen meni vielä putoamaan lavuaariin. Naapurin lapsi oppi varmaan monta uutta sanaa.

Ja huomenna. Aion olla heppani selässä jo ennen päiväheiniä ratsastamassa onnistuneesti ne ihan samat yksinkertaiset tehtävät kuin tänäänkin. Ja sitten voin olla taas maailman onnellisin.