Kun aika on

Jäin muutama tunti sitten lomalle. Tuntuu, että juuri nyt minulla on rajattomasti aikaa. Mitä omalla ajalla voi tehdä? Hetken haahuiltuani muistin tämän blogin, joka lähes vuodenpäivät on saanut viettää hiljaiseloa. Ehkä hetkeen ei ole ollut mitään sanottavaa. Sitä mitä ei halua edes ajatella, ei voi sanoa.

Opetan työkseni psykologiaa. Viidennellä kurssilla puhutaan paljon psyykkisistä hallintakeinoista, defensseistä ja siitä, miten tärkeää vaikkapa terapiassa on itse oivaltaa asioita. Kukaan ei täällä ole elänyt juuri sinun elämääsi etukäteen niin, että osaisi kertoa, miten missäkin tilanteessa olisi hyvä ajatella ja toimia. Koko elämä on oikeastaan sarja päätöksiä, joita teemme usein puutteellisten tietojen varassa, itseämme suojellen ja parasta toivoen.

 Lohduttomien oivallusten tai vaikeiden päätösten tekemistä ei edesauta valmiiksi työstetty totuus. Ihmisellä on halu puhua itselleen asiat oikeinpäin ja riippua kiinni viimeisessä säikeessä. Kuitenkin irtipäästämisessä kauhistuttavinta ei usein olekaan hetki, jolloin tömähdämme maahan, vaan otteen irroittaminen. Vapaa pudotus. Päätös on vaikein. Mukautuvina olentoina sopeudumme seurauksiin.

Nalle ei parantunut, vaikka polvi kuntoutui, se kipeytyi aina uudestaan. Neljännellä piikityksellä löytyi nivelrikkoa. Silloin oli jo moni muukin asia pielessä.

 Moni selaa näitä blogeja etsien epätoivoisena syytä hevosensa ongelmiin. Jokainen kahlaa omat suonsa, eikä minulla ole montaa neuvoa sinulle, joka mietit, mitä pitäisi tehdä. Kuitenkin kahden nuoren hevosen lopettaminen terveydellisistä syistä on opettanut muutaman asian.

Ensiksikin on tavattoman tärkeää tuntea eläin hyvin. Hevoset puhuvat lyhyitä lauseita, mutta silloin olisi tärkeää kuunnella. Nalle ei ole vuoteen lähtenyt mielellään pihasta. Toisinaan, se ei olisi halunnut lähteä tarhasta mukaan. Joskus mäessä se alkoi puuskuttaa, vaikka kunnon puolesta suorituksen ei olisi pitänyt olla raskas. Karsinasta lähdettiin hetken seisomisen jälkeen huojuen. Hevonen ei enää halunnut pyöristää selkäänsä ratsastaessa ja liikkui vinossa. Ensimmäiset protestit tulivat kesällä. Pystyyn nousemista ja peruuttelua.

Kun tuntee hevosensa, tietää kun asiat eivät ole hyvin. Vainoharhainen ei pidä olla, mutta käytöksen muuttuminen on yleensä merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Hevonen ei vedä roolia tai ole syyttä hankala. Siksi ei riitä, että osaa ratsastaa. Tulevaisuudessa haluaisin hoitaa hevoseni vieläkin kokonaisvaltaisemmin. Jos ja kun joskus hevosen hankin, se asuu meillä kotona. Tällä en tarkoita, etteikö hevoseni olisi saanut ensiluokkaista hoitoa myös nykyisellä täysihoitotallillaan.

 Herkän hevosen kanssa tietysti moni asia vaikuttaa. Meillä jalkaongelmien kanssa yhtäaikaa oli satulaongelmia, neurologisia ongelmia sekä hammasongelmia. Nämä olivat siis todettuja. Ties mistä muusta piilevästä vaivasta hevosraukkani kärsi. Toisinaan on ihan mahdotonta nähdä missä vika on. Mielestäni tärkeää olisi säännöllisesti käydä terveen hevosen selässä, koska omalleen sokeutuu helposti. Jos ratsastaminen vieraalla hevosilla tuntuu kerta kerran jälkeen helpommalta kuin omalla meneminen, on syytä huolestua. Minulla tämä oivallus vei kauan, koska Nalle keskimäärin oli vaikeampi hevonen kuin useimmat - terveenäkin.

Toinen tärkeä neuvoni liittyy rehellisyyteen. Ihminen torjuu tai jopa kieltää helposti kipeältä tuntuvat asiat. Näin suojelemme itseämme. Tietysti tietämättömyys voi myös aiheuttaa sen, että emme huomaa ongelmaa, mutta ainakin omalla kohdallani tiedostan, että totuuden hyväksyminen vei liian kauan. Eläinlääkärit ovat ammattilaisia, mutta heidänkään keinonsa tutkia hevosta eivät ole rajattomia. Eläinlääketieteen kyky selvittää, mistä on kyse, on hevosten kohdalla usein puutteellinen. Etenkin uudet tai kokemattomat hevosenomistajat luottavat usein siihen, että kun vikaa ei löydy, ei sitä ole. Siksi markkinat pursuavat terveitä eläimiä vaikka terveitä eläimiä on aniharvassa.

Mikään ei ole elämääni toistaiseksi tuonut yhtä paljon iloa, kuin tämä harrastus, joka seuraavassa  käänteessä pakahduttaa sydämen tuskalla. Pettymyksen ja surun patoaminen vie valtavasti energiaa. Kun tänään talutin hevoseni traileriin, joka vei rakkaan ystäväni viimeiselle matkalle, tiesin että tuleva työpäivä tulee olemaan yksi raskaimmista kokemuksistani. Omien seinien suojassa saa romahtaa rauhassa.

Silti kaiken surunkin keskellä tunnen helpotusta. Tämä romaani on luettu loppuun. Kaikkine juonenkäänteineen tarina oli hyvä. Opin jotain. Ennen kaikkea, tiedän tehneeni oikein. Hevosmiestaitoa parhaimmillaan on tietää, kun aika on; ennemmin hieman liian aikaisin kuin liian myöhään.

Eikä kukaan ota muistojani pois.

Kiitos ystävilleni kaikesta avusta.