tiistai 31. lokakuuta 2017

Kärsivällisyydestä

Suomenkieli on ihmeellinen. Sanassa kärsivällisyys on sisäänrakennettuna sekä hyve että epämiellyttävä tunnetila; kärsimys on hyvästä.

Tässäpä siis istun ja ihmettelen, että miten elämästä tuli tällaista? Kun kello tulee puoliseitsemän ja suljen viimeiset työmateriaalini, tunnen itseni levottomaksi. Kun on vuosia tässä kohtaa kiirehtinyt tuli hännän alla tallille, tuntuu nyt elämä kyllä aika tyhjältä. Avaan wilman tai sähköpostin ja teen vielä ylimääräisen tunnin töitä vain huomatakseni, että se jos mikä alkaa ahdistaa lisää. Avaan television ja muistan, että on tosiaankin olemassa ohjelma nimeltä Salatut elämät. En tunne yhtäkään roolihahmoa.

Missä ovat Miia ja Saku?
Hevoseton elämä ei kahdessa viikossa ole tehnyt elämästäni ainakaan onnellisempaa. Tilanne on kuitenkin se, että kaikkien realiteettien mukaan en tule uutta hevosta ostamaan likimain vuoteen. Syyt ovat ensisijaisesti taloudellisia. Hevonen maksaa. Sellainen hevonen, jolla on mielekästä harrastaa maksaa paljon. Järkevin tapa säästää nopeasti on olla hetki ilman hevosta.

Lisäksi olen solminut hiljattain kaksi liittoa, joista sen ikävämmän paikallisen osuuspankin kanssa. Se toinen, kivat kesähäät, maksoivat saman verran kuin keskiverto harrastekopu, mutta en silti olisi vaihtanut sitä päivää edes reinkarnoituun Miltoniin. Osuuspankkikin on ihan kelvollinen kumppani. Ehkä kahden asuntolainan kärvistelyt palkitaan sitten eläkeiässä.



Laitoin rakkaan kaksioni vuokralle ja annoin omakotitaloasumiselle uuden mahdollisuuden. Pari vuotta yksin, kaukana palvelujen lähettyviltä, 130 m2:n talossa olivat vielä kirkkaasti mielessä. Vaan täytyy myöntää, että traumani olivat ylimitoitettuja. Auttaa jo paljon, kun lämmittäjiä ja lumityöntekijöitä on yhden sijaan kaksi. Parasta tässä uudessa kodissa on kuitenkin sijainti.

 
Kun takapihan puolelle kurkkaa, on meidän pienen kirkonkylän päätielle ehkä 250 m. Ison rautakaupan siimeksessä koti saa kuitenkin olla ihan omassa rauhassa. Etupihan ikkunasta sen sijaan avautuu ihana maalaismaisema.

Näillä laitumilla käyskenteli vielä joitakin vuosia takaperin naapurin isännän lehmälauma. Tulevaisuudessa tässä tulee olemaan pieni kenttä ja talvitarha. Laitumia emme tässä vaiheessa lähteneet ostattelemaan, mutta vuokramaata on saatavissa ihan tontin vierestä yllinkyllin.

Remontti ei ole vielä valmis, mutta tässä kuva sisältä ja ulkoa.



Hevosten ottaminen kotiin on harkittu juttu. Kaksi hevosta on ollut haaveissa pitkään ja kun mieskin ratsastaa, on kahden hevosen pitämisessä etunsa. Lisäksi toisen hevosen sairastaessa olisi kuitenkin todennäköisemmin toinen kunnossa, nin että voisin itse valmentautua ympäri vuoden. Sijaintimme on erityisen otollinen paikallisen maneesitallin suhteen. Maneesille voi ratsastaa parissakymmenessä minuutissa tai hurauttaa hevoskopilla viidessä minuutissa. Se oli yksi tärkeimmistä kriteereistä paikkaa valitessa. En halua erakoitua kopukoideni keskelle vaan käydä edelleen ihan tavallisilla tunneilla sekä valmennuksissa ja tämä on myös miehen haave. Hän on tosi innostunut esteratsastuksesta ja tulee tarvitsemaan vielä pitkään paikallisten ammattilaisten opastusta.


Jotta homma ei niin monen muun kotitallin pitäjän tavoin lähde lapasesta, on paikalla myös rajoitteensa. Tällaisella tilalla ei oikeasti ole mahdollista pitää montaa hevosta. Pihassa on ulkorakennus, joka eristetetään  Se on harjakorkeudeltaan avara ja pinta-alaltaan sopiva kahdelle hieman yli 9m2 karsinalle sekä reilun  kokoiselle hoitotilalle. Heinille on oma varastonsa ja lannat menevät siirtolavalle katettuun tilaan. Teen tästä projektista talven ja kevään mittaan pari postausta, kuvien kanssa.

Kaksi hevosta muutenkin on hyvä määrä. Tunnen itseni. Hoitaisin varmasti vaikka kymmenen kantturaa tunnollisesti ja hyvin, mutta hampaat irvessä. Elämästä ei kannata tehdä liian vaikeaa ja hevoshommissa optimismi ahmaisee järjen usein yhdellä suupalalla.

Ehkä juuri siksi pahoitin mieleni, kun ajatuksiani arvosteltiin. Epäiltiin sitten osaamistani tai jaksamistani, koin molemmat arviot loukkaavina. Kas kun olen hoitanut hevoseni ennenkin itse ja vieläpä sellaisilla resursseilla, jotka saavat nykytilanteen näyttämään suorastaan loisteliaalta. Kauhistelen itsekin ihmisiä, jotka alkeiskurssin suoritettuaan hankkivat hevoset pihaan, mutta lähes kolmekymmentävuotisen hevostaustani turvin uskallan sanoa, että meissä ei ole mitään yhteistä.

Kiukun nieltyäni voin taas suhtautua asioihin objetiivisesti. Arvostelijoilla on syynsä ja varmasti perustellut huolensa. Kun en koskaan ennenkään, niin miksi nytkään jäisin voivottelemaaan muiden mielipiteitä. Olen elänyt harvinaisen onnellisen elämän tekemällä omat ratkaisuni ja sen pitää riittää vakuudeksi. On oltava unelmia. Niissä ratsastan kuulaana kesäiltana metsässä ystävän tai miehen kanssa omalla hevosellani. Niissä unelmissa ei ole tukirangan ongelmia, nivelrikkoa tai puuttuvaa kenkää. Täytyy vain olla kärsivällinen. Hyvät ajat seuraavat huonoja. Niin on aina ollut.


12 kommenttia:

  1. Osanottoni Nallen menetyksen johdosta <3 Mutta ihania muita kuulumisia :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää tuo teidän paikka! ^_^ Mulla ei ole hetkeäkään epäilystä ettetkö pärjäis (ja arvostelijat kuuluukin jättää omaan arvoonsa!) Odottelen innolla jatkokertomuksia teidän tulevasta talliprojektista :)

    VastaaPoista
  4. Ihanalta näyttää tuo teidän paikka! ^_^ Mulla ei ole hetkeäkään epäilystä ettetkö pärjäis (ja arvostelijat kuuluukin jättää omaan arvoonsa!) Odottelen innolla jatkokertomuksia teidän tulevasta talliprojektista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Jostain syystä tää bloggeri monistaa noita vastauksia :o Osaako blogikonkari neuvoa, mitä sille voisi tehdä? :)

      Poista
    2. Siinä taitaa vika olla enempi nettiyhteydessä, kuin bloggerissa. En siis valitettavasti osaa auttaa :/

      Poista
    3. Joo, näin arvelinkin :) Ongelma näytti poistuneen itsekseen.

      Poista
  5. Miten ihana kuulla yhteisestä harrastuksesta ja kodista! Ja parempaa onnea hevosen etsinnässä sitten aikanaan. Eikä todellakaan mitään epäilystä ettetkö pärjäisi hepat omassa pihassa. Hieman repeilin edelliselle okt-kokemuksellesi, olihan siitä ajasta hyviäkin muistoja �� no mutta nyt korjaava kokemus ja jaettu vastuu. Kiva että jatkat kirjoittamista kun oot siinä niin taitava. Kaikkea hyvää! T. Niina L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! On kyllä huippuja muistoja niistä ajoista :D Grillin sytyttämisessä ois kyllä tarvittu joku isäntä taloon :'D

      Poista
  6. Meinasin jo heittää blogisi poistoon kun moneen kuukauteen ei ollut tullut päivitystä, mutta onneksi en poistanut...
    Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevaisuutta ja seuraamaan miten teillä projekti lähtee etenemään, joten toivottavasti pidät blogisi avoinna tai ainakin ilmoitat jos sen aiot yksityiseksi laittaa.
    Onnea ja menestystä "uuteen elämään"!

    VastaaPoista