(Vessa)hädässä ystävä tunnetaan

Oma Nallurini ei ole tallin suosikkiratsu. Useimmat eivät suin surminkaan istuisi sen kyytiin, eikä heitä voi oikeastaan syyttää. Heppa on yhtä aikaa  yliherkkä, vahva ja vauhdikas. Nalle myös suuttuu, jos hänen mielihalujaan ei ymmärretä. Pahinta kuitenkin on hillitön vauhdinhimo, jota on kirjaimellisesti vaikea suitsia. Ja niillä harvoilla, jotka silloin tällöin suostuvat auttamaan liikutuksessa, on ikävä kyllä omakin elämä.

Niinpä vaivalla läpiratsastettu hevonen jäi omistajan Tallinnan matkan takia seisomaan kahdeksi päiväksi tarhaansa. Sunnuntaina paluu ratsaille johti sellaiseen taistoon, että kotvalleen en meinannut sängystä päästä. Hevonen toimi lopulta kyllä kiitettävästi, mutta puolitoista tuntia pommilla ratsastusta teki omistajasta lähes invalidin.

Tosin sillä tosiseikalla saattoi olla osuutta asiaan, että olin kärvistellyt pari viikkoa elämäni kamalimmassa virustaudissa ja kaikessa heikkoudessani onnistuin nappaamaan vielä jonkin sortin vatsataudin tähän alkuviikkoon. Naama vihreänä tuumasin, että nyt saan varmaan taas kaiken toivon heittää. Puoli kuolleeksi väsytetty heppani kerää itseensä varmasti sairaslomani aikana iloisen annoksen idioottikaasua, niin että sen rinnalla noroviruskin on kiva kuin päivä huvipuistossa.

Mutta joskus voi ilokseen arvata väärin. Tähti otsallaan ja kaanonissa hyräilevän kuoron saattelemana hän laskeutui siiviltään suoraan Nalbertin satulaan. Tuhma Nalle ei olisi tahtonut taipua, mutta enkelin hermoilla hän juoksutti ja ratsasti tuota ilmestyskirjan petoa niin, että tänään kun kuihtuneena toipilaana kipusin ratsuni selkään, se oli ihan yhtä kiltti kuin sunnuntaina lopetellessani puolentoista tunnin superurakkaani

Hurraa Iina ja kiitos!

Tänään sain myös pitkästä aikaa vähän videota. Ratsastin alkuverkat maneesissa gramaneilla ja innostuin peräti hyppäämään pari kavalettia -koulusatulalla tietysti. Tarkoitus oli ottaa ulkona enemmän kuvaa ja videota, mutta kamerasta loppui akku. Tässä kuitenkin jotain.

 
Perjantaina päästään taas Sepon valmennukseen ja eihän sitä tiedä, jos helatorstaina kiidetään ensimmäisissä oikeissa kisoissa. Elämä tosiaan on yllättävää.