maanantai 24. marraskuuta 2014

Tuskaisa hyppytunti

Kyllä se nyt myönnettävä on. Maailman vahvin Nalle ei ole taltutettavissa babypelhameilla. Joudun edelleen opettelemaan ratsastamaan, mutta hyppykuolaimeksi palaa ainakin toistaiseksi olympia. Olen tunnin ratsastuksen jälkeen niin kipeä, että blogin päivittäminenkin tuntuu huikealta ponnistukselta. Jok'ikistä lihasta särkee ja kivistää. Myös päähän koskee, mikä varmaan johtuu niskojen jäykistymisestä.

Hevonen juoksi vasten kuolainta sellaisella voimalla, että pikkuruinen ruotoni nitisi liitoksissaan. Valmentajamme Miksu luetteli liudan minun kokoisiani ratsastajia, jotka silti hyppäävät onnistuneesti isoja ratoja suurilla hevosillaan. Ei lohduttanut. Tunsi itseni lähinnä banaanikärpäseksi geenimanipuloidun lohikäärmeen kyydissä. Vetokilpailun voittajasta ei ole epäselvyyttä.

Ratsastajansa tavoin hikeä tippuva,  tyytyväinen ruunani piehtaroi pitkin karsinaa ja nauroi ääneen. Muut hevoset osoittelivat ratsastajaparkaa kavioillaan ja tirskuivat Nallen hupaisille kiikutustarinoille.

Kädet täristen ja tuskan kyyneleet silmäkulmissa sisuunnun parhaillani kyllä sellaiseen revanssiin, että se oli kuulkaa tytöt ja pojat viimeinen kerta, kun se kirppukasa kuskaa meikäläistä metriäkään.

Oi armollinen ratsastusurheilun jumala. Anna minulle taitoa ja ymmärrystä niin, että yhteistyömme tämän hevosen kannsa loksahtaa lopultakin uomiinsa. Ja jos et siihen kykene, niin anna ainakin sellaiset hauikset, että alta juokseminen jää ensi kerralla yritykseksi.

Nyt lepoa, jotta jaksan aamulla mesoa karttakeppini kanssa (ja sitä myötä maksaa sen penteleen otuksen hotellihuoneen jatkossakin).

1 kommentti: